Kuulostaa aika uskomattomalta, että sokea voisi kisata kouluratsastuksessa, mutta niin vain oman seuran Marja Mikola hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti koulukisan.
–On aivan uskomatonta, miten hän pystyy ratsastamaan niin tarkat tiet ja pyöreät voltit, vaikka hän ei näe, ihasteli seuran puheenjohtaja Ulla Tamminen .
Aikuisiällä sokeutunut järvenpääläinen Mikola ei omaa hevostaustaa.
–En ollut koskaan ratsastanut ja televisiostakin katsonut vain estekisoja. Kävin seuraamassa kaverin ratsastustunteja ja notkuin maneesin kulmalla pari kertaa viikossa. Sitten yksi kesä sieltä ehdotettiin, että kokeillaanko, miltä tuntuisi olla hevosen selässä ja sen jälkeen minua ei ole sieltä pois saatukaan, kertoi Mikola.
Kuulon ja laskutaidon varassa
Ratsastaminen toimii kuulonvaraisesti sekä matemaattisesti.
–Minna tulee tuohon radan keskelle ja kuusi askelta ennen tuota radalla olevaa kirjainta hän huutaa minulle merkin ja lasken koko ajan askeleita. Kuulen myös seinien kautta hyvin, sillä kuuloni on herkistynyt ja pystyn sen avulla hahmottamaan yllättävän paljon. Olen myös halvaantunut oikealta puolelta. Olen siis todella ottanut haasteen tässä vastaan, Mikola naurahti ja apugroomina toiminut Minna Juusti nyökkäsi Tuhkimon Volgan selästä. Hän oli käynyt lämmittelemässä hevosen valmiiksi Mikolalle.
Pararatsastus on myös olympialaji, mutta tärkeintä on, että jokainen saa harrastaa, vaikkakin apua ratsastamiseen tarvitaan paljon enemmän.
Heidi Manninen on ajanut miehensä kanssa Muuramesta asti kisoihin. Manninen on selkäydinvamman takia pyörätuolissa.
–Aloitin ratsastamisen 12–vuotiaana. Tipuin hevosen selästä ja siinä sain tämän vamman. En tiedä, olisiko minusta enää ollut ratsastajaksi, mutta ratsastusterapian kautta innostuin sitten kokeilemaan. Sitä kautta tuli sellainen luotto, kun oli turvallisia hevosia, Manninen myhäili.
Ei hurjimmilla hevosilla
Pararatsastajien hevoset eivät luonnollisestikaan ole kuumimpia mustangeja, mutta mahdollisuus tippumiseen on aina. Manninen autettiin hevosen selkään korkeammalta lavetilta, jonne hän pääsi luiskaa pitkin rullaamaan itse.
–Antakaa sen hevosen ensin vähän tutustua tähän tuoliin ja lavettiin, Manninen ohjeistaa.
Sitten hän pääsee satulaan ja reisien ympäri tulee lisäkiinnitys tarranauhalla sekä jalustimiin tulee kumilenkkikiinnitys.
–Sitten jos tippuisi satulasta, niin tarranauha aukeaisi ja kumilenkit katkeaisivat, Manninen selvensi.
–Täällä Kylämäessä on järjestetty pari viikkoa sitten testaustilaisuus, jossa saatiin kokeilla etukäteen, mikä hevonen voisi olla hyvä, Manninen kertoi.
Tanja Sellman-Rauhamäki on joutunut MS-taudin runtelemana pyörätuoliin.
–Pystyisin ehkä nykyään ottamaan kymmenen askelta, mutta sitten olisi jo ihan loppu, Sellman-Rauhamäki kertoi.
–Aloitin kisaamisen noin viisi vuotta sitten ja kisasin ensin vitosluokkassa eli vähiten vammaisten luokassa. Nyt olen tippunut jo kolmoseen ja saattaa olla, että pian tipun kakkoseen. Ykkösluokassa ratsastajat ovat kaikista vaikeimmin vammautuneita ja siinä enää ollaan käynnissä. Vitosluokassa vielä laukataankin, Sellman-Rauhamäki selvensi.
Suomenhevoset ovat hyviä parahevosia.
–Ne ovat luonteeltaan rauhallisempia, vaikka liikkeet eivät ole tietenkään niin näyttäviä. Minullakin on ollut oma Pikku-Myy-hevoseni jo varsasta asti ja tunnemme toistemme metkut, Sellman-Rauhamäki hymyili.