Ja naisen pitää olla naisellinen – tai itsellinen, tai sitten jonkunlainen toisenlainen, mutta ei ainakaan kainaloista karvainen.
Olen aina ihmetellyt, että kuka se oikein on, joka odottaa ja painaa. Itse en ole koskaan kokenut, että minun pitäisi olla jotenkin tietynlainen, jotta olisin mies.
Meillä on vaimon kanssa tapana naureskella sukupuolirooleille. Tämä tuli esille taas alkukesästä, kun vaimo istui sohvalla tapittaen jalkapalloa ja huusi niin pahuksesti, jos tuli maali ja vielä enemmän, jos maali tuli väärään verkkoon. Ei puuttunut kuin kaljapullo kädestä ja kalsarit jalasta.
Itse en niin kauheasti jaksanut jalkapallon EM-kisoista välittää. Onhan se hieno taktinen peli ja ainakin mukavampaa katsella kuin jääkiekko, joka menee välillä ihan tönimiseksi ja tappeluksikin. Ei sellaisesta herkkä taiteilijasielu tykkää. Helpompaa kuitenkin olisi, jos jalkapallossa olisi kentällä enemmän palloja kuin yksi, niin ei tarvitsisi yhden ainokaisen pallon perässä isojen miesten juosta hiki päässä pisin ja poikin kenttää.
No, on meillä perinteisempääkin menoa. Kesäkuussa tehtiin keittiöremonttia. Vaimolla on älyä ja minä tykkään vempeleistä, joten kaappien kokoaminen sujui erinomaisesti, kun vaimo kertoi mihin mikäkin ruuvi väännetään ja sitten minä väänsin sen siihen – ja sama uudestaan.
Miehistä karskiutta tarvitaan taas viimeistään syksyllä, kun lähipellot puidaan ja hiiret pyrkivät sisälle. Silloin vaimo pyytää suurta valkoista metsästäjää kaivamaan loukut esiin ja pitämään huolen siitä, että hiiret asuvat metsässä ja ihmiset talossa eikä toisinpäin.
Sukupuoliroolien yli hyppiminen on joskus oikein hauskaa. Kesällä tulee luettua paljon. Lukeminen kannattaa aina ja hyvin usein luenkin kirjallisuutta, jota niin sanotut kylttyyriihmiset pitävät huonona.
Niin kuin dekkareita. Mies voi lähteä Turusta mutta ei Turku miehestä, joten turkulainen juoppolallinaistenmiesyksityisetsivä Jussi Vares on lempilukemistani. Tänä kesänä olen perehtynyt muutaman teoksen verran myös niin sanottuun (naisille suunnattuun) romanttiseen kioskikirjallisuuteen. Naisten ajatuksenjuoksu kiinnostaa, koska sitä ei voi mies ymmärtää.
Lukuhetkien johtopäätös on, että miehille ja naisille suunnatun kevyen kirjallisuuden ydin on sama – ja vieläpä sama kuin länkkäreissä. Koska elämä on monimutkaista ja ilmastonmuutos se vasta monimutkaista onkin, on välillä mukava syventyä kirjaan, missä hyvät ovat hyviä, pahat ovat pahoja, paha saa aina palkkansa ja nainen ja mies aina lopulta toisensa.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi