Kohauksen ystävien pitkä odotus palkitaan

0
Kohauksesas nähdään tänäkin vuonna paljon hienoja vanhoja autoja. Kaksi vuotta sitten nalle oli lähtenyt teddykarhujen retkelle Kauko Hagströmin vuoden 1970 Triumph Heraldilla. (Kuva: AVL Arkisto/Tuomas Honkasalo)

KOSKI .Kosken kohauksen moninaisen ystäväkunnan pitkä odotus palkitaan huomenna lauantaina, kun Kohauksen tapahtumat täyttävät taas Kosken keskustan. Viime vuonna Kohausta ei koronan vuoksi voitu järjestää, mutta tänä vuonna on taas luvassa monta perinteistä ohjelmannumeroa.

Kosken köntys kastetaan lauantaina puoli yhdeltätoista Kosken torin esiintymislavalla. Kello yhdeltätoista on vuorossa tapahtuman viralliset avajaiset.

Puoli kahdeltatoista alkaa Tuimala Cruising, jonka jälkeen nähdään harrasteajoneuvoja Nuortentuvalla. Mimi & Kuku ovat äänessä kello 12 ja Ämmät tuntia myöhemmin, yläkoulun ja lukion bändejä kuullaan kello 14.15. alkaen.

Kolottavaa kahvihammasta pääsee rauhoittelemaan Kahviaitassa ja myös Myllytupa ja Matin aitta ovat avoinna lauantaina.

Paljon muutakin kohausviikonloppuun kuuluu, vaikka Kohaus järjestetäänkin tänä vuonna suppeampana kuin mihin on totuttu.

Tänään Perjantaina tuttuja voi tavata iltatorilla ja sunnuntaina voi puoliltapäivin rentoutua puistojoogassa.