PÖYTYÄ/Yläne. Voidakseen tehdä hyvää ei tarvitse muuttaa koko maailmaa, vaan hyväntekemisen voi aloittaa pienistä ystävällisistä teoista. Maailmalta sielunrauhaa etsinyt ja Yläneeltä sen löytänyt Veli Rauhainmaa haluaa jakaa oivalluksiaan ja valonvälähdyksiä musiikkinsa kautta.
–Myötätunto ja empatia on nykyään niin vähäistä, hän suree ja toivoo tarjoavansa positiivista vastavoimaa negatiivisuudelle, joka velloo muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Monissa maailmankolkissa matkustaneen Velin mukaan ihmisten on helpompi itsekin olla, kun he ymmärtävät asioita myös toisten kannalta. Hän on nähnyt monenlaista elämää, myös todella kurjia olosuhteita, joissa ihmiset elävät. Sellainen voisi synkistää, mutta Velin kohdalla elämänmyönteinen asenne on säilynyt. Kokemuksiaan hän pitää tärkeinä musiikin tekemisen kannalta.
Haitarinsoitosta musiikkiharrastuksen aloittanut artisti vieraili lapsena muun muassa Tenavatähdessä.
–Esitin Käyn ahon laitaan. Sama tunnelma musiikissani on edelleen, reggae-henkistä rytmimusiikkia tekevä Veli sanoo.
Teininä Veli perusti rytmiorkesteri Kaikukastin, joka esiintyi muun muassa Ruisrockissa ja Pori Jazz festivaaleille. Yhtye julkaisi albumin vuonna 2010.
–Olen kiitollinen, ettei se leimahtanut kunnolla tuleen, sillä silloin en vielä tiennyt, mitä laulajana ja sanoittajana haluan. Nuorena menee helposti virran mukana ja minulla olisi voinut nousta hattuun, Veli miettii ja toteaa, ettei piittaa musiikkialan keskinäisestä kilpailusta.
–En halua käyttää kyynärpäitä. Sen sijaan haluan tehdä musiikkia sydän auki.
Aiheet arjen hyvistä hetkistä
Ulkoisen menestyksen tavoittelun sijasta Veli on löytänyt onnen vapaudesta luoda sellaista musiikkia kuin itse haluaa. Aiheet musiikkiinsa hän poimii elämän perusasioista kuten rehellisyyden merkityksestä ja yksinkertaisista pienistä hetkistä kuten kesäisestä auringonnoususta.
Kevään aikana Veli on alkanut julkaista uusinta musiikkiaan Veli ja Veljet nimellä. Ammattimuusikot ovat olleet avuksi eri soittimien hienouksiin perehtyessä, mutta likipitäen kaikki soittimet Veli soittaa kappaleilla itse. Artistinimen Veljet tarkoittaakin kappaleilla vierailevia artisteja.
Koronan hellittäessä Velin on tarkoitus koota keikkayhtye ja suunnata lavoille. Sitä ennen hän jatkaa kappaleiden julkaisemista suunnittelemassaan aikataulussa.
–Elämäni ensimmäistä kertaa olen epäspontaanilla tuulella ja minulla on selkeä järjestys, miten etenen, boheemi taiteilija kertoo.
Velillä on käynnissä myös englanninkielinen kansainvälinen yhteistyö, joka on hänelle haaveiden täyttymys.
–Asiat ovat jotenkin vain siunaantuneet. Saan tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa, joita olen pienenä ihaillut. Kappaleitani tulee laulamaan Grammyn saaneita ihmisiä. He ovat tulleet mukaan, koska haluavat jakaa hyvää.
Velin tavoitteena on tämän vuoden aikana kerätä levyllinen lempilaulajia unelmalevylleen.
–Kiva katsoa, mitä tästä tulee. Hyvät merkit on ilmassa, hän sanoo todeten kuitenkin suhtautuvansa projektiin sillä asenteella, että onnistuu jos on onnistuakseen.
–Olen tyyppinä sellainen, että kompastun kyllä, se on varma, mutta nousen aina pystyyn.
Matkustelun ja musiikin lisäksi Veli on tehnyt monenlaista muutakin, muun muassa työskennellyt leipurina ja opiskellut restauroijaksi. Yläneelle hän päätyi näyttelijäpuolisonsa Amanda Pilkkeen kanssa nähtyään ilmoituksen remonttia vaatineesta talosta, jonka pihapiirissä hiljaisuus sattuu.
–Maaseutumiljöö ruokkii luovuutta, Veli sanoo kiitellen luonnonrauhaa ja hyväntuulisia naapureita sekä sitä, että perheen lapset saavat maalla elää tavallista arkea.
Perheen kotitalon yhteyteen Veli on rakentanut studion, jossa oman musiikin tekemisen lisäksi auttaa myös maailmalla apua tarvitsevia muusikkoystäviään.
–Olen ollut itse tilanteessa, jossa olen halunnut äänittää, mutta en ole saanut studiota. Haluan auttaa niitä, joilla on samanlainen tilanne. Tämä on kivaa ja värikästä touhua, kun pääsee tekemään eri kulttuurien musiikkia.
Veli ja Veljet julkaisee YouTubessa ja Spotifyssa ystävyydestä kertovan Elämänpuun 20.6. ja työhuolien unohtamiseen kannustavan Kaikki työt on tehty 24.6.