Korona toi lisää pyöräilykilometrejä – Kyröläiset Erkki ja Leena Pekkala tuplasivat pyöräilykilometrinsä

0
Leena ja Erkki Pekkala pitävät kuntoaan yllä liikkumalla ennemmin pyörällä kuin autolla, kunhan vaan kelit ovat suhteellisen järkevät. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Kyrö. Kyröläiset Erkki ja Leena Pekkala ovat juuri ajaneet Lapista hiihtomatkalta kotiin. Huonojen yöunienkin jälkeen täytyy saada polkupyörät nopeasti priimakuntoon jo alkanutta pyöräilykautta varten.

–Pyöräilemme ajan kuluksi, mutta onhan se mielekkäämpää liikkua pyörällä kuin autolla ihan kuntoilunkin takia. Kylillä käydään yleensä aina pyörällä, jos vain mahdollista, Erkki Pekkala kertoo.

–Tyttären luokse kun polkaisen, siitä tulee 45 kilometriä edestakaisin. Kun pari kolme kertaa viikossa käyn, kilometrejä tulee ihan huomaamatta, Leena Pekkala laskeskelee.

Hitaamminkin pärjää

Viime vuonna hänen pyöräilykilometreihinsä tuli koronalisää.

–Viime kesänä ei ollut juuri muuta tekemistä koronan takia kuin pyöräillä. Minulle taisi tulla yli 2000 kilometriä mittariin viime vuonna, Leena Pekkala aprikoi.

–Minullekin tuli tuplat normaalista tuhannesta, Erkki Pekkala säestää vaimoaan.

Pekkalat ovat kokeneita pyöräilijöitä.

– 1990-luvulla pyöräilimme paljon. Silloin oli vauhti selvästi kovempi, mutta nyt keskivauhdit ovat pudonneet alle 20 km/h:ssa. Näin eläkkeellä on enemmän aikaa, mutta silti pyöräillessä tulee vauhdin hurmaa joskus mennään kovempaakin, Pekkalat myhäilevät.

Pyöräily on yhdistetty myös ulkomaanmatkailuun, sillä Pekkalat ovat käyneet polkemassa muun muassa Unkarissa Balaton-järven ympäri ja Tonavan reunamia pitkin. Tavoitteena on tulevaisuudessa pyöräillä myös Italian Toscanassa, kunhan korona joskus helpottaa.

Kotimaassakin on hyviä kohteita.

Näkyminen tärkeää

–Saimaan ympäri mentiin viikon verran, päivämatkat olivat 50–100 kilometriä. Siellä oli korkeuserot hieman tiukempia verrattuna Auranmaan lakeuksiin. Sympaattisia pieniä bed and breakfast-paikkoja tuli koettua monia, Erkki Pekkala muisteli viime kesää.

Pitkätkin matkat ovat sujuneet ilman haavereita. Paikkaussarjat ja varasisäkumit ovat olleet kuitenkin mukana. Liikenteessä näkyminen on tärkeää, joten huomioliivit ovat käytössä aktiivisesti.

Sähköpyöräily ei ole vielä Pekkaloille toistaiseksi tuttua.

–Olen koittanut pienen matkan ja totesin, että tämä on nyt sellainen asia, ettei kannata kokeilla enempää. Siihen todennäköisesti jäisi koukkuun. Eihän me sellaista vastusteta, mutta kun ollaan eläkkeellä ja on aikaa, niin ei tarvita sellaista vielä, Erkki Pekkala linjaa.

–Pyöräily on mukavaa, kun haluan hieman kiusata itseäni. Pysyy automaattisemmin kunnossa, kun tekee aktiivisia asioita. Olemme ulkoilmaihmisiä, tämä sopii meille, Erkki Pekkala summaa.
Tuomas Honkasalo