KOSKI. Kuluvana vuonna viisivuotista taivaltaan juhliva koskelainen lauluyhtye Valo striimaa tulevana sunnuntaina joulukonsertin Kosken kirkosta. Koronan vuoksi yleisöä ei oteta kirkkoon, mutta konsertti on nähtävissä Valon Youtube-kanavalla.
Konsertti alkaa kello 18 ja kestää noin tunnin. Se jää tallenteena Valon Youtube-kanavalle.
Valon lisäksi konsertissa esiintyy kolme solistia: Altto Hanna Kanasuo, sopraano Sirpa Rynkä ja mezzosopraano Maria Walling. Solisteja kuullaan yhdentoista kappaleen verran ja lauluyhtye Valoa seitsemän kappaleen ajan.
Koronaepidemia on sotkenut Valon juhlavuotta pahemman kerran. Juhlakonsertti jouduttiin siirtämään heinäkuusta syyskuuhun ja monet konsertit ovat peruuntuneet tai yleisöä on ollut koronan vuoksi tavanomaista vähemmän.
Tilanne on koetellut myös kuoron taloutta, jota on paikattu uusilla ideoilla.
–Kehittelimme lahjaksi annettavan joululahjan. Ihmiset voivat tilata Valon pienryhmän esiintymään kotiovelle. Ryhmä esittää yhdestä kolmeen kappaletta. Kymmenkunta keikkaa on jo ollutkin, kertoo Hanna Kanasuo lauluyhtye Valosta.
Yhtye on myös painattanut ensimmäiset omat joulukortit, joita laulajat ovat myyneet ystäville ja tuttaville.
Sunnuntaina striimattavaa konserttia on mahdollisuus tukea ostamalla vapaaehtoisen käsiohjelman Valon Facebook-sivujen kautta.