Vanhassa legossa vara parempi – Velmeri Männikkö loi Vanhaan Palikkaan joulukuvaelman

0
Velmeri Männikkö tekee jouluisen legoasetelman joka vuosi äitinsä Merja Männikön pyynnöstä. Nyt sitä pääsevät ihailemaan taas muutkin. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Kyrö. Pienet muoviset nyppylät ovat hyvin koukuttavia pöytyäläiselle yhdeksäsluokkalaiselle Velmeri Männikölle. Toisiinsa liittyvät erilaiset, erikokoiset ja –muotoiset palikat muodostavat taitavissa käsissä vaikka millaisia maailmoja tai kokonaisuuksia.

Tällä kertaa Velmerin legoista on syntynyt perinteisen joulukuvaelman lisäksi myös pitkään valmisteltu Star Wars eli Tähtien sota -kuvaelma. Molemmat ovat nähtävissä Vanhassa Palikassa Kyrön koululla. Näyttely on auki pyynnöstä näin korona-aikana.

Historia kiehtoo

–Eniten minua kiehtoo legoissa kokoamisen lisäksi niiden historia. Historia kiinnostaa minua muutenkin kovasti. Minulla on nyt 1360 settiä tällä hetkellä ja tarkoituksena olisi koittaa kerätä vanhojen legojen osalta kaikki ilmestyneet setit, Velmeri paljastaa.

Siinä on puuhaa kerrakseen, sillä yhden vuoden aikana saattaa ilmestyä yli sata settiä. Kukkarokin alkaa siinä olemaan kovilla.

–Tarkoituksenani ei ole kerätä uusia legoja, vaan minulla on tähtäimessä 1970-, 1980- ja 1990-luvun setit, Velmeri selventää.

Siinäkin on riittävästi, sillä nopean laskuopin mukaan se tarkoittaa vähintään 3000 settiä. Tosin jotkut setit saattavat ilmestyä miltei samanlaisena uudestaan, kuten poliisi- ja paloasemat, joten niitä ei tarvitse välttämättä kerätä toista kappaletta.

Vanhassa palikassa on esillä legosettejä menneiltä vuosikymmeniltä, mutta keskeiseltä paikalta löytyy tämän vuoden joulukuvaelma, jossa seikkailevat tontut, porot, pukit ja monet muut jouluiset ja talviset hahmot. Kuvaelman ympäri kiertää jouluinen junarata.

–Velmeri tekee itse asiassa tämän jouluisen asetelman aina minulle minun pyynnöstäni, kertoo äiti Merja Männikkö.

–Onhan tämä keräily hieman kovaa kukkarolle, mutta kaikki harrastukset maksavat, naurahtaa Männikkö.

Legomaailmassa erilaiset hahmot sopivat hyvin yhteen. Tässä katsomollinen Harry Potter-hahmoja esittäytyy ison legokrokotiilin edessä. Kuva: Tuomas Honkasalo

Odotettu Star Wars

Näyttelyn selkeästi eniten odotettu osuus on pitkään valmisteltu Star Wars-legoteos. Elokuvista tutut kohtaukset esitetään legojen ja legoukkeleiden avulla. Mukana on myös huumoria.

–Tätä on jotkut käyneet katsomassa monta kertaakin ja saan palautetta siitä, että joka kerta tästä löytyy jotain uutta tai uusia kohtauksia elokuvista. Onhan täällä myös Indiana Joneskin 3-CPO:n kallon kanssa, virnistelee Velmeri. Työ näyttää upealta kokonaisuudelta, mutta sen juju on nimenomaan yksityiskohdissa, joista tarkkasilmäisimmät löytävät myös meksilaisen Yodan.

Näyttelystä löytyy myös Velmeri Männikön kaikkien aikojen lempisetti, joka on komea punavalkopurjeinen merirosvolaiva, Black Seas Barracuda.

–Tämä on ensimmäinen setti, jossa näillä legohahmoilla oli jotain muutakin naamassa kuin vain hymy. Tässä on monella muun muassa parta. Mutta silti se hymy myös.
Tuomas Honkasalo