Kyrössä ei podeta enää kahvilakaipuuta: Domino tarjoilee kahvilakulttuuria

0
Kahvila Dominon yrittäjät Jurgita Yakivets ja Laura Geceviciute palvelevat asiakkaita iloisella asenteella.

PÖYTYÄ/Kyrö. Kahvila Dominon Kyröön avanneet ystävykset Jurgita Yakivets ja Laura Geceviciute ovat ilahtuneet kahvipaikan saamasta suosiosta ja kiittävästä palautteesta, jota muutaman viikon aikana on jo ehtinyt kertyä.

Kyrössä asuva Yakivets kertoo, että yritysidea ja kahvilakaipuu syntyi, kun hän huomasi, ettei vastaavaa paikkaa ole lähellä.

–Piti mennä Loimaalle tai Turkuun asti. Varsinkin lasten kanssa se on hyvin stressaavaa.

Kahvilatilat remontoitiin Kyröntien varrella kirpputorin käytöstä vapautuneeseen liiketilaan.

–Katselin ohi ajaessani jonkin aikaa, että paikkaan haettiin vuokralaista. Rohkenin soittaa ja vuokranantaja otti kahvilaideamme hienosti vastaan ja luotti meihin.

Tuoreiden yrittäjien mukaan Domino on nimenomaan paikka, jossa voi istua kahvikupin ääressä rauhallisesti ja kiireettömästi. Kahvila järjestää myös yksityistilaisuuksia.

–Haluttiin tehdä siisti ja hieno paikka pöytiin tarjoiluineen.

Domino on auki kuutena päivänä viikossa. Tiistaista perjantaihin tarjolla on myös keittolounas, joka on Yakivetsin vastuualuetta.

–Laura on kondiittori, joka taitaa erilaiset suolaiset ja makeat leipomukset. Meillä on myös erilaisia salaatteja, vohveleita, jäätelöä, ohukaisia ja munakkaita. Teemme tilauksesta täytekakkuja ja voileipäkakkuja, Yakivets selvittää.

–Kaikki on käsin tehtyä. Tärkeintä on laatu ja asiakkaiden tyytyväisyys. Kaikki menee, mikä leivotaan, Geceviciute lisää.

Molemmat pitävät tärkeänä, että viikossa on yksi vapaapäivä, jolloin voi vähän hengähtää, sillä vaihtelevat työpäivät voivat venyä pitkiksi.

–Meillä molemmilla on perheet ja aika monta lasta. Heillekin pitää suoda aikaa.