Kukille sylihoitoa amppeli kerrallaan

0
Katja Hirvensalon kevättalvi, kevät ja alkukesä menee kasvihuoneilla kesäkukkien taimia hoitaessa. Talven jälkeen kasvihuoneille on Hirvensalon mukaan aina mukava palata.

PÖYTYÄ/Heikinsuo. Katjan Taimipihan kukat saavat taimina hellää huolenpitoa ja sylitystä. Koska automatiikkaa ei ole, Katja Hirvensalo ottaa amppeli kerrallaan kukat syliinsä hoidettavaksi. Kahdessa kasvihuoneessa hoidettavaa riittääkin. Välillä sormenpäät ovat latvomisesta kovilla ja touko–kesäkuu on Hirvensalon mukaan yhtä vesiletkun päässä seisomista. Omalle pihalleen hän ei kasteltavia kukkia laitakaan, sillä kasvihuoneiden juhannuksen jälkeen tyhjennyttä hän haluaa tehdä jotain muuta kuin kastella. Mutta edelleen, 20 vuotta taimipihaa pyöritettyään, hän innostuu työstään.

–Kun päivä alkaa pidentyä, tulee tunne, että ihanaa, kun taas pääsen kasvihuoneelle, Hirvensalo sanoo.

Taimipihan tarina alkaa harrastuksesta. Hirvensalo kertoo aina tykänneensä pihahommista.

–Vanhemmillani oli tomaattihuoneet. Sain siinä kyljessä harjoitella ja kasvattaa kasveja itselle ja kavereille.

Kun naapurissa pensaita kasvattanut rouva ryhtyi omaa toimintaansa lopettelemaan, Hirvensalo osti häneltä tarvitsemansa oman taimipihan pyörittämiseen. Aluksi hänkin kasvatti pensaita, mutta kasvihuoneen tultua kesäkukat veivät voiton. Viimeiset 10 vuotta Katjan Taimipiha on keskittynyt kesäkukkien kasvattamiseen.

–Olen aina tykännyt tehdä ja nyppiä jotain kaunista, itseoppinut ja -opiskellut puutarhuri toteaa.

Hirvensalon mukaan kiinnostus kukkien kasvatukseen pysyy yllä myös pitkän tauon vuoksi. Puolet vuodesta hän tekee muita hommia.

Valkoisten kukkien buumi

Katjan Taimipihalla kasvaa noin 100–200 eri kukkalajiketta, jos kaikki eri värit lasketaan. Hirvensalon mukaan lajikkeiden määrä tuo työhön mielenkiintoa.

–Muutamaan lajiin keskittyminen olisi liian helppoa ja tylsää.

Parissakymmenessä vuodessa ihmisten kukkamieltymykset ovat muuttuneet. Siinä missä Hirvensalon aloittaessa valkoiset kukat myytiin aina viimeisenä, viimeiset viisi vuotta on ollut valkoisten kukkien buumi. Asiakkaiden tavallisin toive on Hirvensalon mukaan kuitenkin ollut melko pysyvä.

–Ihmisten toiveena on, ettei kukkia ei tarvitse nyppiä.

Haastavinta kukkien kasvatuksessa on Hirvensalon mukaan ötökät ja kasvitaudit.

–Niiden torjuminen on ikävää puuhaa. Koska en kasvata mitään syötävää, voin kasveja myrkyttää, mutta itsenkään takia en tykkää myrkyillä pelata.

Apuna Hirvensalolla on puutarhalla ollut myyntiaikana osa-aikaisia apulaisia. Aviomies Jari kiertää toreilla kukkia myymässä ja huolehtii, että kasvihuoneiden tekniikka toimii.

Kun kesän viimeiset kukat on myyty, Hirvensalo unohtaa kasvihuoneensa hetkeksi kokonaan. Syksyn tultua hän ryhtyy kasvihuoneita siivoamaan ja uutta kesää suunnittelemaan. Mennyt kesä kertoo Hirvensalon mukaan, mitä kannattaa tilata. Mutta aina on myös mukava kokeilla jotain uutta.