LIETO/Tarvasjoki. Harrastuksesta voi tehdä ammatin. Ainakin tarvasjokelaiselta sukututkijalta Juha Vuorelalta se onnistui. Vuorela valmistui vuonna 1988 yo-elektroniikka-asentajaksi ja oli pitkään töissä Härkätien Puhelimessa. Vuonna 2015 hän valmistui lähihoitajaksi.
Viimeisen vuoronsa lähihoitajana hän teki vuonna 2020, mutta siinä vaiheessa sukututkimus oli ollut jo useamman vuoden tärkeä toinen tulonlähde.
Matka täysipäiväiseksi sukututkijaksi oli pitkä, sillä sukuja Vuorela on tutkinut 1980–luvun lopulta lähtien. Sukututkimusaiheisen blogin hän aloitti jo parikymmentä vuotta sitten.
Vuorelan kannalta koronan tuomat etäkurssit olivat hyvä asia, ihmiset oppivat ettei aina tarvitse olla samassa tilassa opettajan kanssa. Nykyäänkin osa ihmisistä hakee sukututkimusoppinsa etäkursseista, osa istuu mielummin vaikkapa kansalaisopiston pulpetissa.
Sukututkimusta monessa muodossa
Suomessa on kahden käden sormin laskettava määrä päätoimisia sukututkijoita. Vuorelan kaltaisia monikärkiohjuksia ei ole yhtään. Vaikka Vuorelan tekemisiä aina yhdistääkin historia ja sukututkimus, muotoja on paljon.
–Yleensä ammattimaiset sukututkijat tekevät vain opetusta ja tutkimusta, Vuorela kertoo.
Sukututkimuskurssit ja sukututkimukset ovat Vuorelallekin tärkeitä, mutta hän tekee paljon muutakin. Alkuvuonna esimerkiksi ilmestyi korttipeli Hullunkuriset Suwut.
Pelin ideana on vanha tuttu Happy Families, mutta uniikeilla korteilla ja verkkotarinoilla höystettynä. Korttipakasta löytyy tieto, jolla pääsee piilotetulle nettisivulle, josta löytyy lisätietoja.
Tämän vuoden tuotantoa on myös kirja ”Mietteitä sukututkimuksesta”, joka sisältää mietelauseita, kaskuja, aforismeja ja sananparsia sukututkimuksesta.
–Se on sellainen pseudofilosofinen juttu. Tuli vaan tunne, että pitää tehdä sellainen, Vuorela sanoo.
Teeveestä tuttu
Matka ideasta toteutukseen tuntuu Vuorelalla olevan kohtuullisen lyhyt. Hän on ehtinyt tehdä myös kymmeniä jaksoja sukututkimusaiheista podcastia ja juuri ilmestyi uusin numero Suku-aikakauslehdestä. Kyseessä on sukututkijoille ja sukututkimuksesta kiinnostuneille suunnattu lehti, joka ilmestyy tänä vuonna kuusi kertaa.
Vuorela on ehtinyt julkaista lukuisia sukututkimusta ja sukujen tarinoita käsitteleviä kirjoja. Suurelle yleisölle hän lienee parhaiten tuttu television Sukuni salat -televisiosarjasta.
Vaikka harrastus on muuttunut ammatiksi ja päivät täyttyvät sukututkimuksesta, kyllästymisen hetkiä ei tule.
–Kun on vihdoin löytänyt jotain, missä on hyvä ja mistä pitää, miksi en hyödyntäisi kykyjä. Etsimisen riemu viehättää aina, Vuorela miettii ja kertoo aina pitäneensä uusien asioiden oppimisesta.
Eroa yrittämisen ja palkkatyön välillä hän ei pidä kovin suurena.
–Yrittäjä voi järjestellä töitään vähän vapaammin, mutta ei ero palkkatyöhön ole kovin suuri. Laskut pitää kuitenkin maksaa, hän miettii.
Tarinat muistiin
Jos oman suvun tutkiminen kiinnostaa, Vuorela kehottaa aloittamaan siitä, että merkitsee muistiin suvun tarinoita.
–Asiakirjat säilyvät, mutta tarinat häipyvät ihmisten mukana, hän muistuttaa.
Mielenkiintoisinta sukututkimuksessa onkin juuri tavallisten ihmisten elämäntarinat. Tosin on niin, että mitä nuhteettomampaa elämää elää, sitä vähemmän jää jälkiä jälkipolville.
–Jos on naimaton, lapseton eikä omista kiinteää omaisuutta, ei ihmisestä kauheasti jää tutkittavaa. Mutta kyllä jokaisesta jonkinlaisen tarinan saa kerrottua. Tietoa löytyy esimerkiksi asuinympäristöstä ja siitä, millaista ihmisen harjoittaman ammatin arki oli kyseiseen aikaan.
–Ei niin vähäpätöistä elämäntarinaa olekaan, etteikö sitä kannattaisi kirjoittaa, Vuorela korostaa.