PÖYTYÄ. Sosialidemokraatit onnistuivat kasvattamaan puolueensa paikkaluvun Pöytyän kunnanvaltuustossa kolmesta neljään, kun taas perussuomalaisten edustus putoaa kuudesta kolmeen.
SDP:n ääniosuus oli 14,1 prosenttia (+3,9) ja puolueen ääniharavaksi nousi 176 ääntä kerännyt Outi Broux. Neljä vuotta sitten pidetyissä vaaleissa Brouxin äänimäärä oli 69.
Vaalitappion kärsineiden perussuomalaisten kannatus jäi 10,3 prosenttiin (-6,8). Perussuomalaisten ääniharava Farid Harala sai 132 ääntä, mikä on 72 vähemmän kuin edellisellä kerralla.
Pöytyän kunnanvaltuuston suurimpana puolueena pysyi keskusta. Se sai 36,1 prosenttia äänistä (+3,6) ja säilyttää 12 valtuustopaikkaansa. Keskustan ja koko Pöytyän äänikuningattareksi nousi Marika Loponen 180 äänellä (+109).
Kokoomuksella hienoista laskua
Äänikuninkaan aseman otti toistamiseen kokoomuksen Ilkka Rantala 246 äänellä (+41). Kokoomus saa uuteen kunnanvaltuustoon 10 paikkaa (-1). Puolue keräsi 29,7 prosentin kannatuksen (-1,0).
Vihreiden ainoasta ehdokkaasta, Mikael Vaittisesta tulee puolueensa edustaja Pöytyän valtuustoon. Ensimmäistä kertaa ehdolle asettunut Vaittinen sai 110 ääntä, mikä on 3,2 prosenttia annetuista äänistä ja 1,1 prosenttia vähemmän verrattuna vihreiden aiempaan kannatukseen.
Vasemmistoliitto säilytti asemansa 4,8 prosentin ääniosuudella (+1,4). Sen turvin valtuustossa jatkaa Matti Rajala. Hän sai 119 ääntä (+31).
Ainoan valtuustopaikkansa menettäneet kristillisdemokraatit saivat 0,7 prosenttia äänistä (-1,1). Kristillisiä valtuustossa edustanut Sinikka Hutko loikkasi keskustaan ja päätyi 32 äänellä varasijalle.
Enemmistö on uusia
Ehdolla olleista nykyisistä valtuutetuista varasijalle putosivat myös keskustan Timo Lehtovuori, 36 ääntä. Perussuomalaisista näin kävi Petri Pasaselle, 28 ääntä ja Juha Pihtilälle, 23 ääntä.
Pöytyän kunnanvaltuutetuista uusia on 16 henkilöä eli 52 prosenttia. Kuntavaalien äänestysprosentiksi tuli Kyrössä 54,2, Riihikoskella 55,2 ja Yläneellä 58,7. Kyrössä valtapuolueen asemaan ylsi kokoomus saaden 47,5 prosenttia siellä annetuista äänistä. Keskusta oli vahvin Riihikoskella (37,8) sekä Yläneellä (53,2).
Koko Pöytyällä oli 6 321 äänioikeutettua, joista hyväksyttävän äänen antoi 3 476. Hylättyjä ääniä kertyi 46.
Pöytyällä on tällä hetkellä 35 kunnanvaltuutettua, mutta tulevalla valtuustokaudella luku on 31. Lain mukaan Pöytyän kokoisessa kunnassa pitää olla vähintään 27 valtuutettua.