Viikonloppuna vietetty aika hyvien ystävien seurassa sai minut pohtimaan, kuinka kiitollinen olenkaan, että olen saanut lähipiiriini juuri nuo ihmiset. Ystävyyden arvoa ei voi mitata rahassa, ja olenkin etuoikeutettu, että matkalla aikuisuuteen on ympärilleni muodostunut tämä ainutlaatuinen kokoelma minulle rakkaita ihmisiä. He kaikki ovat erilaisia ja tunnemme eri yhteyksistä, mutta yhdestäkään en olisi valmis luopumaan.
On kuitenkin väistämätöntä, että huomattava osa ystävistämme unohtuu matkan varrella, kun kasvamme erilleen ja jatkamme omia teitämme. Päiväkodin kotileikin “isosisko” harvemmin leikkii samaa roolia elämässämme enää kahdenkymmenen vuoden päästä. Ja niin sen kuuluukin mennä: me muutumme ja samalla muuttuu myös ajatuksemme ystävyydestä.
Aina ei kuitenkaan ole näin. On niitäkin tapauksia, joissa kaksi ihmistä jotenkin onnistuu kasvamaan yhdessä ajautumatta erilleen. Jokin aika sitten keskustelimme tästä pitkästi erään lapsuudenystäväni kanssa kerraten matkaamme, joka on moninaisista vaiheistaan huolimatta kestänyt kaikki nämä vuodet. Olemme nyt täysin erilaisia ihmisiä kuin kuusivuotiaina rakentaessamme majoja ja siemaillessamme leikkimökin pienistä astioista itse kokkaamaamme mansikkamehu-ketunleipäsoppaa, mutta yhtä kaikki tässä olemme. Tosin silloin jaoimme keskenämme lelut, kun taas nykyään meillä on jaettu leipäjuuri.
Tämän lisäksi minulla on myös ystävä, jonka mukaan olen aivan taaperoikäisenä nimennyt lempinukkeni. Kumpikaan meistä ei itse muista tätä tapahtumaa, mutta nukke on yhä tallessa. Yläasteen skootteriajelut ovat vaihtuneet iltateehetkiin ja leffailtoihin, mutta yhtä kaikki, ystävyys on läheisempi kuin koskaan.
Uskon vahvasti, että näissä ystävyyssuhteissa on jotakin äärimmäisen erityistä. Enkä sano, että ne ovat arvokkaampia tai vähemmän arvokkaampia kuin myöhemmin elämässä tulleet ystävyyssuhteet, mutta niissä on aina jotakin ainutlaatuista. Erityisesti nuoruudessa kaikki muuttuu hurjaa vauhtia, ja parissa vuodessakin koko elämä voi iskostua uuteen uskoon useitakin kertoja. Kaikki on uutta, ihmeellistä, jännittävää, häkellyttävää, pelottavaa, innostavaa… Ja jos tässä myllerryksessä edes jokin ystävyyssuhde vain venyy ja muokkautuu kuitenkaan katkeamatta, on se äärimmäisen arvokasta. Se auttaa muistamaan, kuka olet ja mistä tulet. Se tarjoaa turvallisen kasvuympäristön ja pohjan, jolle rakentaa tulevaisuutta, joka toivottavasti jatkuu yhdessä aina tämänhetkisistä viini-illoista kiikkustuoliin saakka.
toimituksen avustaja
Jasmin Lehtilä
toimitus@avl.fi