
LIETO/Tarvasjoki. –Olin pesemässä silmälasejani vessassa, kun kerroin tyttärelleni, että äiti on päässyt tällaisen missikilpailun finaaliin. Tytär katseli ympärilleen, kunnes leuka tipahti lattiaan ja hän huudahti: Äiti! Ootko ostanut meille Super Mario- hammastahnaa?
Räväkkyys ja rohkeus olla oma itsensä ovat johtaneet siihen, että tarvasjokelainen Siru Kolehmainen (30), nähdään tulevan Miss Plus Size Finland -kilpailun finaalissa. Kolehmainen haki ensimmäisen kerran kilpailuun kaksi vuotta sitten, jolloin matka päättyi semifinaaliin. Kokemus oli hänen mukaansa mielenkiintoinen, joten hän päätyi hakemaan kisaan uudelleen.
–Nyt minusta tuntuu, että olen saanut enemmän rohkeutta ja olen vielä enemmän sinut itseni kanssa, Kolehmainen avaa.
Kuten nimikin kertoo, kyseessä on pluskokoisten naisten missikilpailu, johon haetaan 18–40-vuotiaita, heittäytyviä ja rohkeita naisia. Läheiset ovat Kolehmaisen mukaan suhtautuneet kannustavasti siihen, että hän on mukana kilpailussa.
–Sellainen hyvä kutkutus on ollut koko ajan. Matkan aikana olen oppinut mielenkiintoisia uusia tapoja esimerkiksi meikata, Kolehmainen kuvailee tuntemuksiaan kilpailusta.
Missikiertueen aikana on ollut muun muassa häämekko- sekä uimapukukuvauksia. Kilpailijoiden kesken ilmapiiri on kannustava ja yhteyttä pidetään aktiivisesti kiertueen ulkopuolellakin. Vaikka kyseessä onkin missikilpailu, Kolehmainen kokee, että kisassa on tärkeää myös sisäinen kauneus.
Kolehmainen puhuu omassa somessaan kehopositiivisuuden puolesta, mistä hän on saanut kiitosta muilta. Ystävät ovat tsempanneet häntä ja kehuneet rohkeaksi, kun hän uskaltaa näyttää muille esimerkkiä.
–Olen saanut palautetta, että ihmiset ovat avullani uskaltaneet esimerkiksi pukeutua napapaitaan, vaikka olisivatkin pluskokoisia. Se on ollut hienoa, Kolehmainen hymyilee.
Kolehmainen kertoo kipuilleensa paljon itsetunnon ja ulkonäköpaineiden kanssa vuosien varrella. Hän kokee saaneensa lisää itsevarmuutta, kun syksyllä tuli maaginen 30 vuotta ikää mittariin. Vaikka työtä on joutunut kauan tekemään oman kehonkuvan kanssa, Kolehmaisesta suurin muutos on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Hänelle kehopositiivisuus merkitsee sitä, että arvostetaan toinen toisia koosta ja ulkonäöstä riippumatta. Hän haluaa näyttää omalla esimerkillään kaiken kokoisten olevan kauniita.
–Olen paljon miettinyt sitä, mitä haluaisin sanoa teini-itselleni. Se tekee paljon, kun pystyy antamaan itselleen aikaa ja armollisuutta. Ei tarvitse olla tietyn kokoinen tai tietyn näköinen ollakseen kaunis, Kolehmainen summaa.
Miss pluskoot Suomen Facebook-tililtä sekä Miss Plus Size Finland Instagram-tililtä löytyy äänestyslinkki, jonka kautta voi käydä äänestämässä Sirua. Äänestää voi yhden kerran gmail- tunnuksilla. Finaali käydään 24.5., mihin saakka yleisöllä on mahdollisuus äänestää suosikkiaan. Finaalia pääsee seuraamaan paikan päälle Lempäälän Ideaparkkiin tai vaihtoehtoisesti Miss Plus Size Finlandin Instagram- livestä. Tapahtuma on yleisölle maksuton.
Viivi Timonen