
AURA. Kunnanjohtaja Terhi Källi ehdotti maanantaina 7.4. kokoontuneelle kunnanhallitukselle, ettei Koivuniemen virkistysalueella järjestettäisi tulevana kesänä lainkaan kunnan organisoimaa toimintaa.
Perusteeksi hän mainitsi talouden tasapainottamisohjelman noudattamisen.
Auran kunta on tarjonnut virkistysaluetta kilpailutuksen turvin vuokralle, mutta vain yksi yrittäjä kävi alkukeväästä tutustumassa paikkaan eikä hän innostunut tarttumaan ohjaksiin.
Lautakunta päättää yksityiskohdat
Koivuniemen kohtalo herätti kunnanhallituksessa paljon keskustelua. Teija Jokinen (ps.) ehdotti, että sauna pidetään kesäkuussa avoinna viikonloppuisin, heinäkuussa jatkuvasti ja mökki olisi vuokrattavissa koko kesän.
Jokisen ehdotus raukesi kannattamattomana kuten myös Jukka Leinon (sd.) ehdotus, että sauna olisi avoinna viikonloppuisin, helluntaista elokuun puoliväliin asti. Leino ehdotti lämmitysajaksi kello 16–21.
Jokisen ja Leinon ehdotukset olisivat edellyttäneet valtuuston myöntämää lisämäärärahaa.
Tämän jälkeen Kalle Isotalo (kok.) ehdotti, että valtuustolle esitetään 9 000 euron lisämäärärahan myöntämistä Koivuniemen ensi kesän toimintaan ja vapaa-aikalautakunta päättää, miten se tarkalleen ottaen järjestetään.
Jukka Leino kannatti Isotalon ehdotusta, joka tuli kunnanhallituksen päätökseksi.
Koivuniemi osallistavaan budjetointiin
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kalle Isotalo arvelee vapaa-aikalautakunnan joutuvan korottamaan Koivuniemen käyttömaksuja, lyhentämään saunakautta ja saunapäivien kestoa.
Kokouksensa loppupuolella kunnanhallitus päätti Jukka Leinon ehdotuksesta ottaa virkistysalueen saunan lämmityksen mukaan osallistavan budjetoinnin äänestykseen.
Siinä selviää, pitävätkö kuntalaiset saunaa tärkeämpänä kuin vaikka keskustaajaman beachvolley-kenttää tai minigolfia.
Aura on varannut osallistavaan budjetointiin kuluvalle vuodelle 5 000 euroa.
Merkittävä rahareikä kunnalle
Kalle Isotalon mielestä on luonnollista, että virkistysalueestakin säästetään, kun tiukassa taloustilanteessa joudutaan karsimaan jopa koulukyydeistä.
Isotalo jatkaisi ponnisteluja yrittäjän saamiseksi Koivuniemeen, sillä kunnalla ei ole voimavaroja alueen aktiiviseen kehittämiseen.
Viime vuonna virkistysalue maksoi Auralle noin 38 000 euroa, kun taas tulot olivat 7 000 euron luokkaa. Kunnassa on toivottu, että vuokraamalla katettaisiin Koivuniemen ylläpitokustannukset.
Virkistysalueella on toiminut kahtena kesänä luksustelttayrittäjä. Hyvinvointijohtaja Jaana Ranta-aho kertoo, että hänen kanssaan tehtyyn yhteistyöhön ollaan kunnassa tyytyväisiä. Yrittäjä on kiinnostunut jatkamaan telttavuokrausta tulevanakin kesänä.
Ostajia voisi olla
Pois suljettuna Kalle Isotalo ei pitäisi virkistysalueen myymistä. Hän arvelee ostajakandidaatteja löytyvän, sillä Koivuniemi on lähes Kurjenrahkan kansallispuiston sydämessä.
Lisäksi Isotalo kaipaa keskustelua, voisivatko auralaiset yhdistykset ottaa entistä suuremman vastuun virkistysalueen pyörittämisestä.
Partiolaiset ovat hoitaneet saunanlämmitysvuoronsa kiitettävästi ja myös omakotiyhdistys on ollut aktiivisesti mukana, mutta muuten talkooinnostus on ollut Isotalon tietojen mukaan vaatimatonta.

Retkeilijät eivät pidä kunnan aikeista
Tiistaina Koivuniemessä retkeili kaksi pitkään Aurassa asunutta naista, jotka kertovat käyneensä virkistysalueella pienestä pitäen. Heidän mielestään on nurinkurista, että kuntaan saadaan rakennettua kuntoportaat sekä muita liikuntapaikkoja, mutta 1960-luvulta saakka palvellut virkistysalue on jäämässä paitsioon ja vieläpä silloin, kun Aurassa vietetään Hyvinvoinnin teemavuotta. Naisten mielestä on hyvä, että auralaiset esikoululaiset ja alaluokkien koululaiset saavat uimaopetusta uimahallissa, mutta opittuja taitoja tulisi päästä harjoittelemaan luonnon vesissä. He muistuttavat, että vähävaraiset lapsiperheet ovat hallituksen säästötoimien vuoksi entistä tiukemmalla ja juuri heille Koivuniemi on erityisen tärkeä. Naiset pelkäävät ennen pitkää käyvän niin, että toimintaa supistettaessa Koivuniemi repsahtaa huonoon kuntoon ja kävijämäärät romahtavat. He toivovat laajaa sekä avointa keskustelua alueen tulevaisuudesta ja lisäksi talkoisiin valmiit yhdistykset ja yksityishenkilöt tulisi kartoittaa. Yrittäjän tulo tai paikan myyminen arveluttavat retkeilijöitä. He arvelevat, että yrittäjän tarpeet ohittaisivat kuntalaiset, eikä virkistäytyminen onnistuisi totuttuun malliin.