Auran ja Tarvasjoen seurakuntatalot lienevät turvassa ainakin tämän vuosikymmenen

0
Liedon seurakunta valmistelee parhaillaan kiinteistöstrategiaa. Näyttäisi, että Auran ja Tarvasjoen seurakuntatalot eivät ole menossa myyntiin ainakaan tällä vuosikymmenellä.

LIETO/Tarvasjoki, AURA. Liedossa viime viikolla pidetyssä kuulemistilaisuudessa keskusteltiin muun muassa seurakunnan kiinteistöjen tulevaisuudesta. Aurassa ja Tarvasjoella huolta on herättänyt se, onko seurakunta luopumassa seurakuntataloista.

Aivan lähivuosina niin tuskin tapahtuu, sillä seurakunnan suunnitelmien mukaan toistaiseksi säilytettävistä kiinteistöistä voitaisiin luopua, jos seurakunnan vuosikate jää kahtena vuotena peräkkäin alle 500 000 euron. Ennusteen mukaan sellaista tilannetta ei ole näköpiirissä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen.

Vuosikatteen arvioidaan olevan tukevasti plussalla vuoteen 2030 saakka. Vielä vuosikymmenen lopullakin vuosikatteen arvioidaan nousevan lähes miljoonaan euroon.

Talouspäällikkö Marika Ahola arvioi, ettei strategialuonnoksen rajaa saavuteta joihinkin vuosiin.

–Tulevaisuuden muutoksia on vaikea ennustaa. Seurakunnan vuosikatteen positiiviseen kehitykseen on vaikuttanut vuosina 2023 ja 2024 soteverouudistus sekä ansiotuloista tehtävien verovähennysten leikkaukset. Vuosikatteeseen tekee merkittäviä muutoksia myös rahoitusarvopaperimarkkinoiden tilanne sekä toimitilojen myynti ja luopumiset, Ahola toteaa.

Sellaisia toistaiseksi säilytettäviä kiinteistöjä, joista vuosikatteen heikentyessä olisi mahdollista luopua ovat seurakuntatalot Aurassa ja Tarvasjoella, liiteri Tarvasjoella, pappila Liedossa sekä seurakuntakoti Littoisissa.

Siitä, missä järjestyksessä kiinteistöistä olisi järkevä luopua, ei ole vielä arviota. Siihen vaikuttaa muun muassa kiinteistöjen kunto. Lopullisen päätöksen kiinteistön myynnistä tekee aina kirkkovaltuusto.

Kaikki kirkot kuuluvat säilytettävien listalle. Seurakunnan kiinteistöistä suurin osa on kuitenkin muuta kuin kirkkoja, joiden osuus Liedon seurakunnan bruttoneliöistä on 19 prosenttia. Lakisääteisen hautatoimen vaatimien rakennusten osuus on seitsemän prosenttia. Muiden rakennusten osuus bruttoneliöistä on 74 prosenttia.

Kuulemistilaisuuden keskusteluissa huolta herätti Auran osalta se, että vaikka kirkko on nyt remontoitu ja esteetön, se sijaitsee kaukana keskustasta. Siksi seurakuntatalon rooli muun muassa vapaaehtoistoiminnassa on Aurassa tärkeä.

Tarvasjoen osalta esille nousi, että paikkakunnalta on jo viety paljon. Paljon muuta ei ole enää jäljellä kuin kirkko ja seurakuntatalo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän