Pöytyän kuntavaalilistoilla kävi kato – Vain Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto kasvattivat ehdokasmääriään

0

PÖYTYÄ. Pöytyällä on huhtikuussa pidettäviin kuntavaaleihin 79 ehdokasta. Pudotus on tuntuva, sillä viime kerralla heitä oli 102.

Suurin, 22 ehdokkaan lista on keskustalla. Toiseksi suurin, 21 henkilön lista on kokoomuksella ja kolmantena on perussuomalaiset 15 ehdokkaallaan.

Neljä vuotta sitten keskustalla oli 33 ehdokasta, kokoomuksella 29 ja perussuomalaisilla 13.

Perussuomalaiset ohitti ehdokasasettelussa sosialidemokraatit, jotka saivat Pöytyältä 12 ehdokasta. Neljä vuotta sitten Sdp:llä oli 14 ehdokasta.

Suhteellisesti suurin kato kävi Pöytyän vihreissä, joilla oli viime kuntavaaleissa 9 ehdokasta ja nyt enää yksi, yläneläinen Mikael Vaittinen. Hän on 18-vuotiaana nuorin Pöytyän valtuustoon pyrkivistä.

Keskustalla luja yläneläisedustus

Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Lauri Ojala toteaa ehdokashankinnan olleen työlästä. Hän on kuullut samanlaisista haasteista eri puolilta Suomea. Yhtä selvää syytä ehdokaskatoon ei silti ole ilmennyt.

– Ehkä ihmiset arvostavat niin paljon omaa aikaansa, etteivät halua ehdolle ja osa voi pelätä saavansa lokaa niskaan, hän puntaroi.

Vastaisen varalle Ojala korostaisi, kuinka asioiden saaminen toivotuille raiteille tuntuu politiikassa palkitsevalta. Asiatonta palautetta pöytyäläiset kuntapäättäjät saavat harvoin.

Keskustan listalla on 10 yläneläistä, Riihikoskelta on 7 ehdokasta ja Kyröstä sekä Karinaisista 5.

Suuret saappaat jättää kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Hilkka Lindgren, joka ei asettunut ehdolle. Kokeneista konkareista myöskään Ilkka Ali-Rontti, Hannu Ketola ja Marja-Liisa Virtanen eivät ole ehdolla. Yksi uusi keskustalainen on kristillisdemokraatteista tullut Sinikka Hutko.

Kokoomuksella useita ehdokkaita Kyrön alueelta

Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esko Tuuppa kertoo ehdokasjoukon kokoamisen vaatineen paljon keskusteluja.

– Ajankäytölliset asiat olivat pinnalla. Ihmiset haluavat keskittyä työhön ja perheeseen. Kunnallinen päätöksenteko koetaan aikaavieväksi ja lisäksi ajatellaan, että yhden ihmisen vaikuttamismahdollisuudet ovat rajalliset, Tuuppa kiteyttää.

Kokoomuksella on Kyrön ja Karinaisten alueelta 12 ehdokasta, Riihikoskelta 6 ja Yläneeltä 3. Sitoutumattomana mukaan lähti Karri Kinisjärvi, joka oli aiemmin vihreiden listalla. Valtakunnan julkisuuteen nousseita henkilöitä edustaa Maajussi-Kallena tunnettu Kalle Yli-Jaakkola.

Pöytyän kolmeen suurimpaan listaan verrattuna kokoomuslaisten keski-ikä on alhaisin, 48,6 vuotta. Keskustan ehdokkaiden keski-ikä on 52 vuotta ja perussuomalaisten 49,5 vuotta.

Kokoomuksella on tekninen vaaliliitto kristillisdemokraattien kanssa. KD:llä on viime vaalien tapaan ehdolla kaksi pöytyäläistä.

Perussuomalaisilla tasainen jakauma

Perussuomalaisten kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tommi Lehtonen on tyytyväinen ehdokaslistan kasvamisesta, vaikka puolet nykyisistä valtuutetuista haluaa antaa tilaa uusille.

Lehtosen mielestä eri taajamien perussuomalaiset puhalsivat ehdokashankinnassa hienosti yhteen hiileen.

– Sukupuolijakaumasta muodostui tasainen ja ehdokkaita on eri puolilta Pöytyää, Lehtonen kiteyttää.

Perussuomalaisten listalla on 4 yläneläistä, 4 riihikoskelaista ja 7 kyröläistä. He edustavat työikäistä väestöä, mutta vieläkin nuorempia Lehtonen toivoo jatkossa mukaan.

– Meille oli tulossa kaksi nuorta ehdokasta, mutta heidän oli muutettava työn perässä toisaalle, hän sanoo.

Perussuomalaisten lisäksi Vasemmistoliitto kasvatti ehdokasmääräänsä. Se nousi kahdesta viiteen, minkä Matti Rajala arvelee johtuvan tyytymättömyydestä valtakunnan politiikkaa kohtaan. Täysin uutena Pöytyän valtuustoon pyrkii Liberaalipuolue – Vapaus valita.


Pöytyän kuntavaaliehdokkaat

Suomen Keskusta
Anttila Soile, metsätalousinsinööri, eläkeläinen
Grankull Johannes, merikapteeni
Heinonen Eija, sairaanhoitaja, eläkeläinen
Hutko Sinikka, talouspalvelusihteeri
Ilola Päivi, kokki
Jytilä Timo, autonkuljettaja, eläkeläinen
Kajander Rauno, maanviljelijä
Laakso Anu, agrologi YAMK, asiantuntija
Lehtinen Juha, maatalousyrittäjä
Lehtovuori Timo, aliupseeri evp
Loponen Marika, tradenomi, BI developer
Mattila Sanna, asiakkuusneuvoja
Niittymaa Veikko, toimittaja, maanviljelijä
Nyman Ella, sosionomi AMK
Ojala Lauri, maanviljelijä
Pettinen Jussi, maataloustieteiden yo
Pohjanpalo Heimo, maanviljelijä, eläkeläinen
Puisto Julia, lähihoitaja
Reini Päivi, sairaanhoitaja
Reinikainen Marko, rakennusmies
Suutari Aila, bioanalyytikko AMK
Tolkki Antti, automaatioasiantuntija, maatalousyrittäjä

Kansallinen Kokoomus
Arkkila Ville, kipinävahti
Blom Leena, yrittäjä
Heino Assi, learning developer
Juva Jaakko, maatalousyrittäjä, agronomi
Kajala Tiia, koulunkäynninohjaaja, lähihoitaja
Kaurila Matti, eläkeläinen, seniori
Ketokoski Iina, lähihoitaja
Ketola Anne, palvelujohtaja, mba
Kinisjärvi Karri, upseeri, erityisasiantuntija
Lehtonen Miia, päiväkodin johtaja
Pitkänen Sanna, toimialapäällikkö, maaseutuyrittäjä
Rantala Ilkka, yrittäjä
Rantasalo Heikki, maanviljelijä, agronomi
Rauhansuu Anna, yrittäjä, emäntä
Ritanotko Kari, kaivinkoneenkuljettaja
Simola Taina, hankeasiantuntija, tradenomi
Toivonen Heli, varastopäällikkö, tuotetietoasiantuntija
Tuuppa Esko, mmm, rahoituspäällikkö
Varjonen Valtteri, yrittäjä
Yakivets Jurgita, elintarviketyöntekijä
Yli-Jaakkola Kalle, maanviljelijä, yrittäjä

Perussuomalaiset
Arjasalo Petja, autonkuljettaja
Harala Farid, yrittäjä
Hentunen Päivi, teollisuustyöntekijä
Kavander Veli-Matti, autonkuljettaja
Kivikoski Ari eläkeläinen, yrittäjä
Lehtonen Tommi, henkilökohtainen avustaja
Leino Tony, työtön
Moroney Milla, yrittäjä
Pasanen Petri, teollisuuden kokoonpanija
Pihtilä Juha, ryhmäpäällikkö
Raunio Juha, insinööri
Simola Lea, eläkeläinen, sairaanhoitaja
Tanhuanpää Tomi, autonkuljettaja
Wahlberg Mike, projektivastaava, työnjohtaja
Wallin Tommi, opiskelija

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Broux Outi, yrittäjä
Grönroos Rune, eläkeläinen
Hellsten Ari, sahateollisuusteknikko, eläkeläinen
Pajula Raili, rkm, herastuomari
Parkkila Kari, opistoupseeri (evp)
Rannikko Marjatta, sosiaaliohjaaja, eläkeläinen
Rautajuuri Petri, yrittäjä
Rosnell Timo, logistiikkavastaava
Salminen Tuula, kassamyyjä
Savinen Nina, hammashoitaja
Savolainen Kimmo, ammatillinen erityisopettaja
Vestu Olli, asiantuntija

Vasemmistoliitto
Rajala Matti, lähihoitaja
Rajala Tanja, varhaisjakaja
Mäkinen Ismo, eläkeläinen
Huusari Päivi, eläkeläinen
Kemppainen Harri, data-analyytikko

Suomen Kristillisdemokraatit
Särkkä Jani, linja-autonkuljettaja
Tuppurainen Antti, lead consultant

Liberaalipuolue – Vapaus valita
Musku Pasi, kiinteistöpäällikkö

Vihreä liitto
Vaittinen Mikael, lukiolainen

 

Pöytyällä kristillisdemokraatit ja kokoomus ovat vaaliliitossa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän