Nuorten ääni kuuluviin – Kuntavaalitentti toi esille ehdokkaiden toiveita

0
Ismo Mäkinen (vas.), Outi Broux (sdp.), Mikael Vaittinen (vihr.), Marika Loponen (kesk.), Anna Rauhansuu (kok.) ja Tommi Wallin (ps.) löysivät Pöytyän toiminnasta paljon hyvää, mutta myös paljon kehitettävää.

PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaran lukion järjestämässä kuntavaalitentissä saatiin hyvä esimerkki siitä, että vaikka asioista voi olla eri mieltä, keskustelu voi olla rakentavaa.

Tentin vetäneet Ebube Ihekweazu ja Jasu Nieminen pitivät puheenvuorot sopivan napakoina ja langat hyvin käsissään.

Ismo Mäkinen (vas.), Outi Broux (sdp.), Mikael Vaittinen (vihr.), Marika Loponen (kesk.), Anna Rauhansuu (kok.) ja Tommi Wallin (ps.) pystyivät pyydettäessä jopa tiivistämään ydinsanomansa muutamaan sanaan.

Pyydettäessä yhtä asiaa, mihin haluaa vaikuttaa, Mäkinen nimesi liikkumisen, Broux vuokra-asumisen edistämisen, Vaittinen ilmastosuunnitelman, Loponen lähipalvelut, Rauhansuu lasten ja nuorten koulutuksen ja vapaa-ajan ja Wallin uskon tulevaan.

Alun kyllä/ei-kysymyksissä ehdokkaat olivat sangen yksimielisiä. Useimmat näkivät, että toisen asteen koulutukselle on Pöytyällä riittävän hyvät edellytykset ja rahoja käytetään pääasiassa oikeisiin kohteisiin. Kouluruokaakin kaikki ehdokkaat pitivät hyvänä.

Avoimissa kysymyksissä esille nousivat varsinkin tarve parempaan joukkoliikenteeseen, kunnan houkuttelevuuden lisääminen vahvuuksia korostamalla ja tarve nuorten kuuntelemiseen.

–Meillä on satsattu vahvasti kouluihin. Turkulaisille pitäisi markkinoidaan Pöytyän uusia, homeettomia kouluja, Marika Loponen sanoi.

–Kuntakeskusten välille pitäisi saada toimiva sukkulaliikenne, Wallin toivoi.

–Kunta voisi rakentaa halleja ja vuokrata niitä yrityksille, Rauhansuu ideoi.

–60 prosenttia kunnankin työntekijöistä asuu muualla, koska Pöytyällä ei ole riittävästi vuokra-asuntoja, Broux muistutti.

–Nuorille pitää tarjota monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia, Mäkinen toivoi.

–Pitäisi kuunnella nuoria ja panostaa mahdollisuuteen liikkua muutenkin kuin omalla autolla, Vaittinen toivoi.

Konkreettisten asioiden lisäksi esiin nousi myös oikeanlaisen asenteen tärkeys.

–Pitää olla avoin uudelle ja asenne, että tänne on helppo tulla, Rauhansuu tiivisti.

–Kunta voisi investoida rohkeammin. Pöytyällä on linjaus että kunta ei kilpaile yrittäjien kanssa, mutta tarvittaessa niinkin voisi tehdä, Broux toivoi.

Kysyttäessä jokainen ehdokas löysi myös kilpakumppaneista kehuttavaa. Kehuja sai varsinkin Vaittinen, jonka mukana oloa kiiteltiin.

–Mahtavaa että meillä on nuori ehdokas vaaleissa, Loponen iloitsi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän