Olen ajautunut tukkanuottasille yllättävän tahon kanssa. Sopii ajan henkeen, vaikka henkilökohtaisesti en niin kinastelusta nautikaan.
Maailmanmenoa seuratessa ja vaalien lähestyessä toivoisi kovasti, ettei yhteistä köyttä kiskottaisi niin vimmatusti eri suuntiin. Meillä on käsillä ja edessä isoja ongelmia, joita ei riitelemällä ratkaista.
Olen pitkään pohtinut, mikä merkitys on vaikkapa vaaliväittelyillä. Jokainen osaa väitellä, mutta kuinka moni osaa tehdä yhteistyötä? Vaaliväittelyt tuovat ehdokkaiden mielipiteet esiin, mutta mitä virkaa on pelkillä mielipiteillä? Etenkin, jos jokainen pitää tiukasti kiinni omastaan eikä suostu näkemään, mistä toisen ajattelu kumpua ja mitä hyvää toisen tavalla toimia voisi saavuttaa. Olisiko siis rakentavampaa mitata yhteistyökykyä kuin etsiä väittelyn voittajia?
Kompromissia voi pitää laihana sopuna, mutta milloin on riitely tuottanut mitään hyvää? Riita voi puhdistaa ilmaa, mutta vain siinä tapauksessa, että riitelijät ovat keskenään tasaveroisia ja kummallakin puolella on riidasta huolimatta halu ymmärtää toista ja kulkea samaan suuntaan. Nyt tuntuu siltä, että ymmärrys yhteisestä hyvästä on jäänyt egoististen pyrkimysten alle ja että oman näkemyksen voittaminen on sopua tärkeämpää. Toisaalta, mikäpä minä olen ketään neuvomaan, kun itsekin jatkan kinastelua, vaikka hyvin tiedän toisen osapuolen olevan oikeassa.
OMASSA pikku kiistassani ei ole kyse ihan niin vakavista asioista kuin maailmanrauhasta tai sote-palvelujen säilymisestä. Tosin melko läheltä terveydenhuoltoa se liippaa. Kiistelen autoni kanssa radion äänenvoimakkuudesta, ja ikävästi olen tappiolla.
Minulla on paha tapa iskevän musiikin soidessa kääntää volumet niin kaakkoon kuin mahdollista. Paha sikäli, että synnynnäisen kuulovamman vuoksi kuuloni on valmiiksi alentunut. Mutta välitän siitä yhtä vähän kuin tupakoitsija terveydestään, sillä musiikki suo jonkinlaisen taikapiirin, jonka sisällä mikään maailman murhe ei hetkeen hetkauta. Ja sanomattakin on selvää, että rokin pitää raikaa niin lujaa, että se tuntuu koko kropassa. Musiikin soittaminen hiljaa on sama kuin söisi purkkijäätelöä riisipuikoilla.
Auto-peijooni on toista mieltä. Tuskin sekään kuulostani on huolissaan, mutta sen mielestä musiikin huudattaminen on liikenneturvauhka. Se hiljentää äänenvoimakkuutta esimerkiksi risteysalueilla piittaamatta kuskin musiikkielämyksistä tippakaan. Eikä auta edes auton vaihtoon laittamisella uhkailu.
toimittaja (opintovapaalla)
Marika Timonen
maika.timonen@gmail.com