
ANNA KEHUN KIERTÄÄ -juttusarja
Riihikosken kirjastossa ratkotaan positiivista ongelmaa. Asiakas haluaa ostaa Kätevät kädet -hyväntekeväisyysryhmässä kudotut villasukat, mutta hänellä on vain Mobile pay, ei käteistä rahaa. Sukkia kauppaavilla ryhmäläisillä taas ei ole kumpaakaan.
Tilanne ratkeaa siten, että kirjastossa asioiva asiakas antaa kukkarostaan rahat käteisellä Kätevien käsien Pirjo-Liisa Valtaselle. Sukkien ostaja taas maksaa mobile payllä summan takaisin käteisen lainaajalle.
Kätevät kädet on reilun 10 innokkaan käsityönaisen ryhmä, joka kokoontuu Riihikosken kirjastossa joka toinen viikko. Ryhmän perustajat, Liisa Luoto ja Ritva Takkinen, aloittivat toiminnan yhdeksän vuotta sitten aprillipäivänä.
– Tämä on kuin vanhan ajan ompeluseura. Kirjasto tarjoaa meille kahvit ja seurakunta pullaa, Valtanen kiittelee.
Hyväntekeväisyyttä on se, että ryhmäläisten käsitöiden myynnistä saadut tulot käytetään hyväntekeväisyyteen. Suurin rahavirta saadaan joulun alla Riihikoskella pidettävistä myyjäisistä.
Apua Pikku-Kirsikalle
Hyväntekeväisyyden avustuskohde päätetään ryhmässä joka vuosi erikseen. Ritva Takkinen kertoo, että hyväntekeväisyyden tuotto on ollut joka vuosi noin 2000 euroa. Ryhmän ensimmäisenä ja toisena toimintavuotena kerättiin rahaa, jotta saatiin hankittua sähköavusteinen riksapyörä paikalliseen palvelutaloon.
– Se maksoi 6000 euroa ja myös Leijonat tukivat hankintaa. Valitettavasti pyörä ei vaan ole ollut niin paljoa käytössä, Liisa Luoto lisää.
Kätevien käsien myyntituotoilla on ostettu esimerkiksi leikkivälineitä Metsälauhan päiväkotiin sekä annettu tukea urheiluseuroille ja koululle, partiolaisille ja diakoniatyölle.
Tänä vuonna avustuskohteena on Riihikosken keskustassa toimiva päiväkoti Pikku-Kirsikka.
Kätevät kädet ovat myös kutoneet lahjoitettavaksi kastesukkia, joita seurakunta antaa kastettaville vauvoille, sekä Tyksiin syöpäsairaille sytopipoja ja vastasyntyneille villasukkia.
Ryhmän kahden tunnin tapaamisiin ovat tervetulleita ketkä vain käsitöistä kiinnostuneet.
– Kutilus ei ole pakollinen ja hyvin vähän siellä kudotaankin, Ritva Takkinen tunnustaa.
– Jos silloin jotain tekee, sen joutuu sitten kotona purkamaan. Kuvioneuletta ei ainakaan voi silloin tehdä, Kätevissä käsissä pitkään mukana ollut Leila Venäläinen hymyilee.

Pyllyttimille on kysyntää
Lankoja Kätevät kädet hankkivat Kyrön Sirpan puodista. Iso osa langoista on lisäksi saatu lahjoituksina yksityishenkilöiltä, Lions-clubilta ja Eläkeliiton Pöytyän yhdistykseltä.
Myös kuolinpesien tyhjennyksistä on kertynyt paljon lankalahjoituksia.
– Lankoja, joita emme ole voineet käyttää, olen sitten vienyt päiväkotiin ja työkeskukseen askartelutarpeiksi, Ritva Takkinen kertoo.
Lahjoituslangoista kudotaan lähinnä sukkia, kaulureita, lapasia, säärystimiä, pyllyttimiä ja pipoja.
Pyllytin on Leila Venäläisen mukaan kuin minihame, joka puetaan alaselän ja takamuksen lämmikkeeksi.
Kaikille muille Kätevien käsien käsityötuotteille on riittänyt ostajia, paitsi pipoille.
– Hartiahuiveja tehtiin myös alussa, mutta ne eivät menneet kaupaksi, joten lopulta annoimme ne palvelukeskukseen, Luoto muistaa.
KEHU KIERTOON
Nimi, ikä, paikkakunta
Kätevät kädet, perustettu 1.4.2016 Pöytyän Riihikosken kirjastossa
Ammatti
Hyväntekeväisyyteen panostava ryhmä, johon kuuluu kymmenkunta naista. Perustajajäsenet Liisa Luoto ja Ritva Takkinen.
Harrastukset
Kutominen ja muut käsityöt
Kehut
Heidi Bister kehui: Kätevät kädet -käsityöryhmä. Haluavat tehdä hyvää, mikä on tosi huikeeta. Viehättää se, että he tekevät yhdessä, on yhteinen juttu. Kokoontuvat torstaisin Riihikosken kirjastossa. Tekevät koko vuoden käsitöitä ja myyvät sitten joulumyyjäisissä. Rahoilla hankittu muun muassa riksapyörä vanhainkotiin.
Anna kehun kiertää -juttusarjassa laitetaan kehu kiertoon. Seuraavaksi juttusarjassa esitellään Kätevien käsien kehuma henkilö. Kätevät kädet kehui Heidi Bister.