Sinfonian juuret ovat muinaiskreikan sanassa ”symphonia”, joka tarkoittaa äänten sopusointua. Sinfoniaorkesterissa äänten sopusointu muodostuu laajan ja monipuolisen soittajajoukon, instrumenttien ja kapellimestarin yhteistyönä. Tavoitteena on muodostaa erilaisista äänistä yhteinen teos, joka tuottaa kuulijoille ja soittajille hyvää.
Soittajat valitaan orkesteriin taitojensa sekä edustamiensa instrumenttien perusteella. Huippuosaaminen mahdollistaa hyvän lähtökohdan. Tarvitaan myös hyvin erilaista osaamista. Viulistille riittää, että hän hallitsee oman soittimensa salat. Lyömäsoittimiin ei tarvitse tarttua. Lyömäsoittimien ymmärrys tekee viulistista kuitenkin paremman orkesterin soittajan. Soittajien persoonat tuovat kokonaisuuteen arvokkaan lisävivahteen.
Orkesterin soittajilla on yhteinen tavoite: tehdä valituista soitettavista teoksista niin hyviä kuin mihin yhteiset taidot riittävät. Osa teoksista on helpompia ja nopeammin valmiita. Osa teoksista vaatii pidemmän kypsymisajan ja enemmän harjoittelua. Harjoittelu käy työstä ja vaatii runsaasti uuden opiskelua ja hiontaa. On myös mahdollista, että jokin teos todetaan soveltumattomaksi yleisölle tai orkesterille, ja tämän edistäminen lakkautetaan.
Kuuntelu on yksi tärkeimpiä toimivan orkesterin peruskivistä. Vain kuuntelemalla muita soittajia ja kokonaisuutta, voi sijoittaa oman äänensä osaksi sopusoinnun virtaa. Kuka haluaa kuunnella riitelevää, toinen toistensa äänten päälle sahaavaa soitantaa – jollei tämä sitten ole yhdessä päätetty tavoite.
Kappaleiden valinta on yksi kriittinen tekijä orkesterin suosiossa hyvän yhdessä soittamisen rinnalla. Kappeleiden pitää tuottaa kuulijoilleen hyvää. Tässä auttaa se, että orkesteri kuuntelee yleisönsä toiveita ja saa työstään myös palautetta. On selvää, että kaikki kappaleet eivät miellytä aina kaikkia mutta ohjelmistokokonaisuuden tavoitteena on kattaa koko kohdeyleisö. Lisäbonusta orkesteri voi saada silloin, kun se tarttuu rohkeasti uuteen ja saa myös yleisön mukaansa.
Moni yhteisö voidaan rinnastaa sinfoniaorkesteriin. Onnistumisen avain on yhdessä sovituissa tavoitteissa, yhdessä tekemisessä, yhdessä oppimisessa, kollegan ja kohderyhmän kuuntelemisessa ja arvostamisessa.
Kunnallispolitiikassa sinfonian läsnäolo antaa mahdollisuuden tuottavalle ja kuntalaisia palvelevalle toiminnalle.
Marja Jalli
Koski Tl