Marttilan tekniseltä lautakunnalta vihreää valoa Kantinkulman ja Santinkulman aurinkovoimahankkeille

0

MARTTILA. Tekninen lautakunta myönsi OX2 Finland Oy:lle rakennusluvan Marttilan Kantinkulmalle kaavaillulle energiavarastolle sekä aurinkopaneelikentälle rakennus- ja kiinteistöpäällikkö Jarkko Vihtosen tekemän muutetun päätösesityksen mukaisesti.

Sen perusteella asemapiirrokseen tulee tarkentaa pelastusteiden ja muuntamoiden korkeusasemat siten, että niissä huomioidaan tulvakorkeudet. Rakennustöitä ei saa aloittaa ennen aloituskokousta ja aloituskokouksessa sovitut täydennykset ovat velvoittavia.

Teknisen lautakunnan päätöksen mukaisesti rakennustyölle tulee hyväksyttää ennen aloituskokousta vastaava työnjohtaja ja sähkötöiden työnjohtaja. Rakennusluvan ehtona on muun muassa pelastuslaitoksen suosittelema toinen kulkuyhteys energiavarastoalueelle. Lisäksi hulevesisuunnitelmaan on lisättävä viivytysaltaat. Suojavyöhyke Ihmistenojaan on pidettävä myös rakentamisen aikana 25 metrin levyisenä ja koskemattomana.

Kun toiminta Kantinkulmalla aikanaan lakkaa, kiinteistön haltijan on haettava purkamislupa, joka käsittää kaikkien rakennelmien purkamisen perustukset, paalutukset ja alueelle asennetut johdotukset sekä putkitukset mukaan lukien.

Santinkulman voimalalle suunnittelutarveratkaisu

Santinkulman aurinkovoimala sai Marttilan tekniseltä lautakunnalta myönteisen suunnittelutarveratkaisun.

Pääasiassa ojitetulle peltomaalle kaavailtu voimala koostuu aurinkopaneeleista, muuntamoista, akustosta ja sähköasemasta. Sen korkeus on enimmillään neljä metriä.
Voimalahankkeesta annettiin viisi huomautusta, joissa esitetään huoli maisema-arvojen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä.

Luonto- ja ympäristöselvitykset osoittavat, ettei hanke sijoitu pohjavesialueille, mutta linturikas ympäristö edellyttää erityishuomiota. Lisäksi alueella on havaittu suden ja ilveksen jälkiä.

ELY-keskus on arvioinut hankkeen vaikutukset vähäisiksi ja se on esittänyt keinoja niiden lieventämiseksi. Esimerkiksi lintujen oloja voitaisiin mahdollisesti turvata istuttamalla suomalaista kasvistoa. Rakentamisvaiheen jälkeen tienoon ravinnepäästöt voivat pienentyä peltoviljelyn loppuessa.

Ympäristönsuojelun suosituksesta Ihmistenojan suojavyöhyke tulisi olla vähintään 30 metriä. Marttilan tekninen lautakunta hyväksyi hankkeen sillä ehdolla, että huomautuksissa esitetyt näkökohdat otetaan huomioon jatkosuunnittelussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän