Mitä eroa on tavallisella työssä käyvällä ihmisellä ja artistilla? Tavis miettii ennen töihin lähtöä, mitä laittaisi päälleen ja artisti puolestaan, mitä vielä riisuisi pois.
Sellainen ajatus pullahti päähän Uuden musiikin kilpailua katsellessani, tosin ei kuitenkaan someraivon kohteeksi joutuneen Erika Vikmanin esityksen aikana, vaan Nelli Matulan astellessa estradille. Matulan asun yläosa vaikutti huolestuttavasti siltä, että kohta pullahtaa ulos jotain muutakin kuin ajatus.
Viisutrendi on joka tapauksessa ollut selvästi hupeneva: Vuonna 2023 Suomea edusti Euroviisuissa paidaton riehuja. Tai olihan Käärijällä toki hihat, mutta ei yläosaa. Viime vuonna Windows95man koikkelehti menemään ilman housuja. Tänä vuonna viisuihin lähtee Erika Vikman, jolla ei ole kumpaakaan; ei paitaa eikä housuja. Viilettelee estradilla alusvaatteisiltaan. Entä mitä seuraavaksi? Ainakaan ei ole enää paljoa riisuttavaa jäljellä.
Vaan syytönhän Erika Vikman on tähän trendiin, joka on jyllännyt jo iät ja ajat. Vähäpukeisia artisteja lienee ollut maapallolla niin kauan kun on ollut ihmisiäkin, mutta oma muistini kantaa vain 1980-luvulle Sabrinaan, Sinittaan ja Samantha Foxiin saakka. Sabrinasta ja Samanthasta Erika Vikmanin erottaa kuitenkin yksi oleellinen osatekijä: Vikman osaa laulaa.
Erika Vikmanin Ich komme -esityksen aiheuttama some- ja mediamyrsky ei kuitenkaan aiheutunut pelkästään vaatetuksesta vaan myös sanoituksesta ja artistin lavaliikehdinnästä. Sosiaalisessa mediassa kappaleen on kuvailtu sopivan paremmin erotiikkamessuille kuin Euroviisuihin; viisut kun on useimpien närkästelijöiden mielestä koko perheen ohjelma, johon ei Ich kommen kaltaisilla ”hävyttömyyksillä” parane osallistua.
Toista se oli ennen. Esimerkiksi vuoden 1976 Suomen euroviisuedustuskappaleessa ei ollut aistittavissa mitään tuhmaa. Fredi & Ystävät lauloivat kuin siveyden sipulit konsanaan Vexi Salmen sanoittaman ihanuuden: ”Mulle sä sinkosit sieluuni sykkivän kipinän. Kättesi kosketus synnytti tänne näin kipinän. Leikkiä tahdomme kaksin näin, näin. Missä ja milloin me ollaan ihan vain selvinkin päin. Pylly vasten pyllyä pump pump. Siinä sitä jotakin on, ai ai ai…”
Vaikea sanoa, häpesikö joku 49 vuotta sitten Pump pumpia. Itse olin silloin taapero, joka kuulemma innokkaasti hoilotti kappaleen mukana. Mitään muistijälkiä saati traumoja ei siitä itselleni jäänyt, joten eiköhän Ich kommestakin selvitä ilman vaurioita. Ehkä siitä tulee Pump pumpin kaltainen klassikko, jota muistellaan vielä vuonna 2074…
tuottaja
Sirpa Virtanen
sirpa.virtanen@avl.fi