Anna kehun kiertää -sarja: Heidi Bister uskoo nuoriin, luontoon ja logiikan voimaan

0
Heidi Bister pitää matematiikan järjestelmällisyydestä.

PÖYTYÄ. Heidi Bister on pienestä pitäen halunnut opettajaksi ja sellainen hänestä tulikin. Tosin ei ihan sellainen, mistä hän lapsena haaveili.

–Silloin ajattelin, että luokanopettajana olisi kiva olla, mutta lukiossa innostuin matikasta ja minusta tuli matikanopettaja, Heidi Bister kertoo.

Matikassa häntä viehättää järjestelmällisyys. Asiat rakentuvat nätisti toistensa päälle. Asioita ei tarvitse muistaa vaan ymmärtää.

–Rakastan myös sudokuja ja pulmapelejä. Niissä on samanlaista loogista viehätystä.

Bister aloitti opettajana vuonna 2004 eli kokemusta on yli 20 vuotta. Muutos ei ole ollut niin suuri kuin joskus annetaan ymmärtää.

–Koulu on toki muuttunut, mutta ei niin paljon kuin usein sanotaan. Perusnuori on aika samanlainen kuin ennenkin. Nuoret ovat valtavan aitoja. Siksi nuorten kanssa on niin kiva tehdä töitä, Bister sanoo.

Ongelmiakin on. Mielenterveyden haasteet ovat yleisempiä kuin ennen, läksyjen tekeminen ei ole niin huolellista eikä koulutöiden tekeminen niin tärkeää kuin aikaisemmin. Syyllisen Bister löytää taskusta.

–Älypuhelimella on muutoksessa suuri rooli. Puhelimen tarjoamat virikkeet ovat lyhyttempoisia, mikä edesauttaa sitä, että joidenkin on vaikea keskittyä koulutyöhön.

Ilonaiheita riittää

Bisterin nauru on herkässä ja elämänasenne selvästi positiivinen.

–Olen itse väärä henkilö arvioimaan positiivisuuttani, mutta kaipa se on luonteesta kiinni, Bister naurahtaa.

Ilonaiheita on kivan työn lisäksi myös vapaa-ajalla.

–Luonnossa liikkuminen on yksi parhaista tavoista viettää vapaa-aikaa. Vaikka kuulostaa kliseiseltä, Kuhankuono on yksi lempipaikoistani Pöytyällä.

Luontoon liittyy myös Bisterin pitkäaikainen partioharrastus.

–Aloitin seitsemänvuotiaana Liedon Eränkävijöissä. Kun muutin Pöytyälle, menin Pöytyän Pöllöihin. Partiossa on hienoa sen päämäärä, johon kaikki tekeminen tähtää. Tarkoituksena on oppia ottamaan vastuuta ja tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Toiminta on monipuolista, emme tee solmuja tai sytytä nuotiota viikosta toiseen.

Kokeile metsää

Luontoon menemistä kannattaa Bisterin mukaan kokeilla, vaikka se ei omalta jutulta tuntuisikaan.

–Luontoon voi tutustua pienin askelin. Ei tarvitse mennä heti viikoksi tunturiin, vaan voi vaikka tehdä pienen lenkin lähimetsässä.

Kaikki Bisterinkään vapaa-aika ei kulu metsässä tai solmuja väsätessä. Kotona lempiasia on sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa käpertyminen. Kaikki Agatha Cristien dekkarit hän on lukenut jo aikoja sitten, mutta onneksi löytyy uusia tuttavuuksia. Ruotsalainen Mari Jungstedt, joka tunnetaan Gotlantiin sijoittuvasta dekkarisarjastaan on kirjailija, johon kannattaa Bisterin mukaan tutustua.

–Olen pitänyt kaikesta, mitä olen häneltä lukenut, Heidi Bister vinkkaa.


KEHU KIERTOON

Nimi, ikä, paikkakunta: Heidi Bister, 45, Pöytyä
Ammatti: opettaja
Perhe: mies, kolme lasta ja koira
Harrastukset: partio, lukeminen, käsityöt
Kehut: Heidi Bister on iloinen työmyyrä, joka on aina valmis tukemaan ja auttamaan. Riihikosken koulun opettaja ja partiolippukunnan johtaja, joka on hienosti luotsannut Pöytyän pöllöt -lippukuntaa iloiseen yhdessä tekemiseen. (Teija Haakana).


 

Anna kehun kiertää -juttusarjassa laitetaan kehu kiertoon. Seuraavaksi juttusarjassa esitellään Heidi Bisterin kehuma henkilö. Heidi Bisterin kehui Teija Haakana

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän