Tiia Jansen lähti Kansas Cityn ammattilaissarjaan – Kevät kuluu amerikkalaisen jalkapallon mekassa

0
Ensimmäisissä harjoituksissa Kansas Cityssä ei käytetty vielä jenkkijalkapallossa tyypillisiä hartiasuojia, mutta niidenkin aika tulee vielä, jahka Tiia Jansenin kausi amerikkalaisen jalkapallon naisten ammattilaissarjassa etenee. KUVA: Tiia Jansenin kotialbumi

KANSAS CITY, AURA. Auralainen amerikkalaisen jalkapallon laitahyökkääjä, 22-vuotias Tiia Jansen, pelaa kevään Yhdysvalloissa amerikkalaisen jalkapallon naisten ammattilaissarjassa.

Hän on osa Kansas City Gloryn joukkuetta yhdessä kahden muun ulkomaalaisvahvistuksen kanssa. Heistä toinen tulee Jansenin tavoin Turku Trojansin naistenjoukkueesta ja toinen Ruotsista.

– Asutaan kaikki kolme Euroopasta tulijaa yhdessä. Käytössämme on oma auto. Joukkue kustantaa treenimatkat ja pelimatkat tehdään bussilla tai tila-autoilla, Tiia Jansen kertoo.

Viime vuonna Jansenin amerikkalaisjoukkueen tie katkesi harmittavasti välieriin, joten tänä vuonna pelaajilla on entistä kovempi voitonnälkä ja halu päästä loppuotteluun asti.

– Olen valmis pistämään itseni likoon, että päästään finaaliin. Se on se, mitä halutaan. Joukkueesta huokuu, että ollaan halukkaita voittamaan.

Kansas City Gloryn naisjoukkue jännitti vielä viime viikolla Super Bowlin – amerikkalaisen jalkapallon arvostetuimman kisan – loppuottelua, jossa mestaruuttaan puolusti Kansas City Chiefs, oman kaupungin miesten joukkue. Finaalissa joukkue kärsi kuitenkin tappion voittajalle, Philadelphia Eaglesille.

Tiia Jansenilla on treenejä kauden alussa kolme tuntia viikonloppuisin kumpanakin päivänä. Arkipäivisin opiskellaan videosessioden avulla. Lähemmäs kautta tultaessa harjoitukset vaihtuvat arkipäiviin ja pelit pelataan viikonloppuisin.

– Ensivaikutelmani joukkueesta on mahtava. Joukkuelaiset tulivat heti esittäytymään ja toivottivat tervetulleiksi sekä joukkueeseen että kaupunkiin. Siitä tuli itselle lämmin olo ja tietyllä tapaa rohkaistuin juttelemaan myös enemmän. Ensimmäisissä treeneissä pääsin esittäytymään kaikille. Kun ilmapiiri oli erittäin avoin, se oli helppoa ja tunsin ekoista treeneistä lähtien, että olen osa joukkuetta, Jansen kiittelee.

Joukkueen miesvalmentajia Jansen kehuu ammattitaitoisiksi, mutta toteaa havainneensa treeneissä pienen eron valmennustyylissä ja joukkueen sisäisessä kannustamisessa.

Amerikkalainen jalkapallo on lajina iso osa amerikkalaista kulttuuria ja ammattilaissarjan tasolla pelaajilta myös vaaditaan paljon. Yksi valmennuksen tehtävistä on ajaa joukkueen jäseniä kehittymään pelaajina ja oppimaan virheistä.

– Ikäni puolesta olen joukkueen nuorimpia, mutta fyysisesti uskon, että pärjään. Oma pelityylini on fyysinen ja tykkään ottaa kontaktia, auralaisvahvistus miettii.

Harjoitusten jälkeen. Suomipaita ja jenkkifutis ovat kovaa valuuttaa Atlantin takana. Amerikkalaisen jalkapallon naisten ammattilaissarjassa pelaavassa Kansas City Gloryssa on tällä kaudella kolme ulkomaalaisvahvistusta, yksi heistä on Tiia Jansen. KUVA: Tiia Jansenin kotialbumi

Isän esimerkkiä seuraten

Koko lapsuutensa Aurassa asunut Tiia Jansen aloitti pelaamisen 10 vuotta sitten.

– Isäni on pelannut lukioiästä asti jenkkifutista. Katsoin aina hänen pelejään ja kysyin, voisinko minäkin kokeilla. Silloin eksyin poikien junnujoukkueeseen Raisioon.

Joukkueen hajottua väliin tuli 1,5 vuoden pelitauko, jonka jälkeen innokas tyttö pääsi uudestaan lajin pariin 14-vuotiaana.

Vuonna 2021 vuorossa oli piipahdus Ruotsissa, jossa Tiia Jansen voitti Ruotsin mestaruuden Karlstad Crusadersien riveissä.

Siirryttyään kahta vuotta myöhemmin Trojansin naisten joukkueen riveihin hän oli mukana voittamassa joukkueelle Suomen mestaruuksia vuosina 2023 ja 2024.

Aggressiiviseksi tiedetyssä lajissa loukkaantumiset ovat arkipäivää. Tiia Jansen on omien sanojensa mukaan selvinnyt enimmäkseen pienillä vammoilla.

Pelaamisen ohella Jansen opiskelee fysioterapeutiksi Turussa. Valmistuminen siintää edessä joulukuussa 2026.

Amerikan mantereellakin hän suorittaa pelien ja treenien välissä etäopintoja, jotta pysyisi kurssikaveriensa tahdissa.


FAKTA: Amerikkalaisen jalkapallon naisten ammattilaissarja

Sarjasta käytetään nimitystä WNFC (The Women´s National Football Conference)
Sarjassa on 20 joukkuetta, jotka on jaettu lohkoihin
Finaali pelataan kesäkuun lopussa
Pelaajat eivät saa palkkaa pelaamisesta
Pelaajat vastaavat itse vakuutuksista, lennoista, ruoka- ja käyttörahoistaan


Mikä minusta tuli isona -juttusarjaan haastatellaan Auranmaalta kotoisin olevia henkilöitä, jotka ovat päätyneet mielenkiintoisiin paikkoihin tai tehtäviin.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän