PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaranlukiosta vieraili viime viikolla kuusi opiskelijaa Aalto-yliopiston Shaking up Tech -tapahtumassa. Tapahtuman tarkoituksena on innostaa tyttöjä ja sukupuolivähemmistöjä tekniikan alalle.
Päivän ohjelmassa oli muun muassa demoja ja workshoppeja sekä luentoja, joissa tekniikan alalla työskentelevät naiset kertoivat kokemuksistaan.
Tapahtumassa käyneet Pinja Ojala, Kerttu Suominen, Maris Nuttunen ja Kiia Koivisto olivat yhtä mieltä siitä, että tapahtuma oli inspiroiva. Kurkistus yliopistomaailmaan oli kiehtova kokemus.
Tekniikan alalla työskentelevien naisten kokemukset olivat päivän mielenkiintoisinta antia. Tosin luennoitsijoiden kokemukset eivät aina kertoneet siitä, että edistystä olisi tapahtunut. Joillakin tekniikan aloilla opiskelijoista vain muutama prosentti on naisia eli tilanne voi olla sama kuin 40 vuotta sitten.
Kohti puhtaampaa ympäristöä
Tekniikan aloja on paljon ja moni niistä liittyy ympäristöön.
–Itseäni kiinnostavat biotekniikka ja ympäristötieteet. Olisi hienoa, jos pääsisi tekniikan alan tutkijana parantamaan ympäristön tilaa, Kerttu Suominen miettii.
Myös Maris Nuttunen on miettinyt tutkijan uraa.
–Maantieteen lisäksi olen kiinnostunut ympäristönsuojelusta. Olisi mukava kehittää ihmisten arkea ekologisella tavalla helpottavia asioita, Nuttunen sanoo.
Pinja Ojala on kiinnostunut historian lisäksi erikoisesti kemiasta.
–On mukava tietää, miten asiat toimivat, hän sanoo.
Samoilla linjoilla on Kiia Koivisto, jonka mielessä siintää fysiikkaan liittyvät alat.
–Luonnontieteet ovat kiinnostavia, koska ne liittyvät kaikkeen, mitä maailmassa on ja siihen miten asiat toimivat, hän sanoo.
Stereotypiat vahvoja
Pinja Ojalan mukaan sukupuolistereotypiat ovat Suomessa edelleen vahvoja.
Se näkyy myös tilastoissa.
Työmarkkinat ovat Suomessa poikkeuksellisen sukupuolittuneet. Tekniikan alan työntekijöistä vain 22 prosenttia on naisia. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista naisia on 7,5 prosenttia.
Yksi syy siihen, että naisia on teknisillä aloilla niin vähän, voi olla täydellisyyden tavoittelussa.
–Tytöt vaihtavat pitkästä matikasta lyhyeen helpommin kuin pojat, jos tuntuu että pitkä matikka ei suju niin hyvin kuin toivoisi. Tytöt ovat poikia useammin täydellisyyden tavoittelijoita, miettii kemiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa Elisenvaaran lukiossa opettava Hanna Pietilä.
Tekniikan alan valitseminen voi ympäristön asenteiden vuoksi vaatia rohkeutta, mutta sen ei pidä antaa vaikuttaa.
–Kannattaa mennä oman kiinnostuksen mukaan, Ojala, Suominen, Nuttunen ja Koivisto painottavat.