Sudet aiheuttavat keskustelua. Monesti näissä keskusteluissa tunteet ottavat vallan ja koitan tällä kirjoituksella pitää ne mahdollisimman hyvin kurissa.
Olen Pöytyällä, Heikinsuolla asuva perheenisä. Asuinalueemme ominaispiirteisiin liittyy tyypillinen maaseutumaisema peltoaukeineen ja metsäsaarekkeineen. Asutusta löytyy sekä tiiviimmin, että vähän väljemmin. Lisäksi alueella asuu paljon lapsiperheitä. Ilokseni olen saanut täällä asuessani bongailla peuroja, kauriita ja jopa albino hirvi on sattunut näkökenttään töistä kotiin ajellessa. Luonnon rikkautta alueella siis riittää.
Nyt viime aikoina on (valitettavasti ei vielä henkilökohtaisesti) silmiin ja korviin kantautunut poikkeuksellisen paljon susihavaintoja. Havainnot ovat olleet syötyjä eläinten raatoja, jälkiä tai silmin tehtyjä havaintoja. Tämäkin kyllä iloa aiheuttaa. Onhan se upea, Luojan luoma otus. On kuitenkin toinenkin tunne, joka nostaa päätään, ja se on huoli siitä, että kunhan mitään vahinkoa ihmisille tai ihmisten kotieläimille ei pääsisi tapahtumaan. Ehkä tämä huoli nousee osin myös 1880-luvun tapahtumista Turun alueella.
Kuten alussa mainitsin tunteiden kurissa pitämisestä, tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole lietsoa pelkoa, susivihaa tai mitään muutakaan negatiivista. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tuoda perheenisän näkökulma asiaan, ja jatkaa sitä keskustelua mitä varmasti paljon eri foorumeissa jo käydäänkin.
Kysymykseni on, olisiko kannanhoidollinen metsästys ajankohtaista? Riittääkö karkotus ja miten toimivaa se oikeastaan onkaan? Tarvitseeko jotain vakavaa tapahtua ennen kuin asiaan puututaan konkreettisesti? Vai annetaanko luonnon hoitaa ja sopeudutaan tilanteeseen?
Kysymyksiä riittää, eikä varmasti yhtä oikeaa vastausta olekaan. Asia on kuitenkin keskustelun, ja tämän jälkeen toimenpiteiden arvoinen.
Ai niin, iloitsen myös siitä että havaitsen lasten (omien ja naapureiden) vielä viihtyvän ulkona leikkimässä kirkonrottaa, lipparia tai välillä ihan mitä mieleen juolahtaa. Toivottavasti tämä on turvallisesti mahdollista vielä jatkossakin
Aleksi Rintala