Viime syksyn ja kuluvan talven aikana Auranmaalla on tehty susihavaintoja huomattavasti aiempaa enemmän. Jo vuosia on keskusteltu siitä, paljonko susia Varsinais-Suomeen mahtuu. Vastaus alkaa olla tiedossa: ei tämän enempää. Suden paikka ei ole taajamassa eikä valtateillä poukkoilemassa. Erämaita täällä ei ole, mutta kohtuullisen kokoisia metsiä kuitenkin. Susikannan on oltava sen kokoinen, että pedot mahtuvat metsiin.
Susia on aiempaa enemmän, mutta myös niiden kanssa kilpailevia ilveksiä on huomattavasti aiempaa enemmän, sillä myös ilvesten metsästäminen on tehty mahdottomaksi. Ahtaalle ajetut peurat hakeutuvat turvaan lähelle ihmistä. Sudet ja ilvekset seuraavat perässä.
Sudella on oma paikkansa Suomen luonnossa, mutta sillä ei ole luontaisia vihollisia. Nykyisen lainsäädännön vuoksi ihmisestäkään ei ole sellaiseksi. Susikannan harventaminen olisi myös suden itsensä etu. Pöytyältä alkunsa saaneet varsinaissuomalaiset sudet ovat käytännössä kaikki sukua keskenään. Harvempaan susikantaan mahtuisi paremmin kauempaa tulijoita geeniperimää monipuolistamaan.
Suden laskeminen Suomessa uhanalaiseksi perustuu väärään laskentatapaan. Jos Suomen susikantaa – jonka suuruudesta ei ole olemassa luotettavia arvioita – verrataan maan pinta-alaan, eläin on harvinainen. Suuressa osassa Suomea susia ei tavata lainkaan, mutta se ei paranna ihmisten ja peurojen elinolosuhteita Varsinais-Suomessa, missä susia on liikaa.
Toivoa sopii, että asiaan saadaan korjaus ennen kuin ensimmäinen ihminen joutuu suden suuhun. Korjausliike saattaa jopa toteutua, sillä susien suojeluun liittyvät päätökset tehdään Helsingissä, missä myös on jo susia.