Naputus: ”Miksi Koskella aurataan vasta ilta- ja yöaikaan?”

0

Tiistaina 7.1. on pyryttänyt yöstä lähtien lunta, mutta kunnan palkkaamia auraajia ei näy missään kello 11.15. Miksi Koskella aurataan vasta ilta- ja yöaikaan? Päiväsaikaan ei siis ole asiaa ulkoilemaan ainakaan jos käytät jotakin apuvälinettä. Kyllä edellisen teknisen johtajan aikaan työt tehtiin myös päivällä.
Kuntalainen ja veron maksaja

Luin taas Viikkolehdestä Auran vapaa-ajanviettopaikan mahdollisistä järjestelyistä. Ehdottaisin ulkopaikkakuntalaisille tuplakausimaksua ja roskalaatikolle kameraa, sillä viime kesänäkin eräskin pariskunta toi sinne kotoa roskansa. Eräät kantoivat jopa tulevan talven hiekoitussepelinsä.
Harmaapartainen mies

Suurkiitos kaikille, jotka osallistuivat Marttilan loppiaistulien toteuttamiseen.
Marttila-seura, Nuorisoseura, Yrittäjät, Kuokantalo

On vain kaksi asiaa, jota ihminen ei pääse karkuun: kuolema ja verot.
Lasu

Susia enemmän pelkäisin irrallaan olevia koiria, joita useammin vastaan tulee kuin metsän halleja. Niin täällä maalla kuin kaupungeissa.
Susireviirillä asuva


Naputa: kiitä, kehu, purnaa! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl.fi tai osoitteessa www.avl.fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”).

HUOM: Kun lähetät naputuksen nettisivujen lomakkeella, kirjoitathan lomakkeeseen myös oman nimesi sekä sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi. Emme julkaise kirjoituksia, joiden lähettäjästä meillä ei ole tietoa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän