Uusi vuosi ja uudet kujeet vai meneekö elämä sittenkin jo helmikuussa vanhoilla kujeilla? Usein vuoden alussa on kova tohina uusien lupausten kanssa. Liikuntaa lisätään, syödään paremmin, viinakset jätetään trokareille ja luvataan päästää irti älypuhelimen suloisen piinaavasta pannasta. Hieman yllättävästikin viimeksi mainittu on ihmiskunnan pahin vihollinen. Se nimittäin ottaa meistä sellaisen vapaaehtoisen niskalenkin, jossa olemme ihan tyytyväisiä, vaikka addiktio syvenee ja elämä on puhelimen orjuuttamaa ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.
Asiaan liittyviä uutisotsikoita selatessani tulee väkisinkin olo, että miksi ihmeessä valitsemme puhelimen orjuutuksen? Älypuhelimen käyttö saattaa aiheuttaa rytmihäiriöitä, altistaa meidät lyhytärsykkeille ja tekee meistä kärsimättömämpiä. Älypuhelin myös vaikeuttaa oppimista. Tietoa tästä laiteahdingosta on saatavilla, mutta silti toimimme itseämme vastaan.
Mikä siinä oikein on, että pieni kapula on niin koukuttava? Kaikki sisältö, jota laitteidemme kautta käytämme, perustuu pääosin nopeisiin ärsykkeisiin, joka tuottaa aivoille nopeaa mielihyvää. Lyhyt keskittyminen tuottaa hetkellisesti aivoille hyvää mieltä, mutta pidemmän päälle se tyhmistää aivojamme ja tappaa keskittymiskykyämme.
Se on ihan suunniteltua. Lehtijutut lyhenevät, videopätkien leikkaukset ovat niin nopeita, ettei niitä ehdi edes oikein tajuta, kirjoihin on tullut enemmän kuvia, ihmiset multitaskaavat eli tekevät joka asian hieman huonommin – esimerkkejä riittää. Ihmiskunnan keskittymiskyky on todellisessa kriisissä, kun emme meinaa pystyä vain olemaan ilman viihdykettä. Kaikessa pitäisi olla viiihdeaspekti. Se hakkaa mielenterveyttämme pilalle. Nuoriso voi huonosti, kun he eivät voi päästää irti puhelimistaan, etteivät vaan jäisi ulkopuolelle tai menisi joku striikki eli ketjusnäppi katki. Nämä ketjutkin ovat vain markkinamiesten ideoita. Siinä ei varsinaisesti ole kyse ystävyydestä. Oikea ystävä on läsnä myös digitaalittomasti.
Usein tuntuu, että tässä älyssä ei ole mitään älyä, vaan homma on mennyt älyttömäksi. Ruutuaikalupauksista pidän kiinni. Kännykkäni on siirtynyt pääosin yöksi eri huoneeseen kuin sänky. Aamuisin on hyvä istua ja katsella vaikka lintulaudalle ja hengitellä. Sitten voi kurkata päivän kalenterin ja tarkastaa mahdolliset olennaiset viestit. Kuten vaikka sen, että tämä kolumni pitää lähettää nyt. Mielenrauhaa ja kännykkävapaata vuotta kaikille!
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com