KOSKI. Kahvilan tiskillä asiakkaita tervehtivät isot, tuoreet korvapuustit.
Ne ovat huoltamon kahvilassa työskentelevän ukrainalaisen Tetiana Volkovan, 41, leipomia.
Volkova saapui Koskelle keväällä 2022 Ukrainan sodan vuoksi. Yksinhuoltaja tuli kuntaan yhdessä äitinsä, 20-vuotiaan tyttärensä ja perheen chihuahua-rotuisen koiran Richardin kanssa. Oma veli on edelleen mukana sodassa.
– Koski oli ainoa kunta, joka oli valmis tarjoamaan koiralle karanteenin, nainen kuvaa hymyillen paikkakunnalle päätymistään.
Työlupien ja papereiden saaminen kesti muutaman viikon, mutta sen jälkeen Volkova marssikin SEO-huoltamon kahvilaan, jossa on työskennellyt vakituisena heinäkuusta 2022 asti.
– Ukrainalaispakolaisten yhteyshenkilö kyseli, voisiko Tanja (Volkovan kutsumanimi suomalaisten keskuudessa) tulla tänne siivoamaan iltaisin. Hänellä oli kova halu tehdä töitä, vaikka minulla ei silloin edes ollut tarvetta uudelle työntekijälle, SEO-huoltamon yrittäjä Aila Lepistö muistelee.
Ruokatauot tuntemattomia
Kerran Aila Lepistö oli leipomassa, kun hänelle tuli mieleen kysyä, haluaisiko siivooja mieluummin ryhtyä leipuriksi?
Kahden harjoituskerran jälkeen Volkova otti vastuulleen leipomiset ja pikkuhiljaa ahkera työntekijä on oppinut kaikkea muutakin, mitä kahvilatyöhön ja lounastarjoiluun sisältyy.
– Vain asiakaspalvelussa Tanja ei ole, koska hän ei osaa kieltä, mutta hän seuraa tosi tarkasti, miten asiat tehdään ja tarttuu reippaasti töihin. Hän ei edes pidä taukoja tai syö, vaikka olen sanonut, että siihen on oikeus. Tanja sanoo aina, että syö sitten kotona, työnantaja hämmästelee.
Yhteisen kielen puute korvataan töissä käyttämällä älypuhelimen Google-kääntäjää tai käyttämällä tulkkina Tanjan kollegaa, virolaissyntyistä Kersti Sirvidasta, jonka kanssa Tanja puhuu venäjää.
– Vielä syyskuussa meillä työskenteli myös ukrainalainen Valeria, mutta hän löysi Koskelta latvialaisen poikakaverin ja muutti tämän mukana Latviaan, Lepistö lisää.
Tanja Volkova kertoo tulkin välityksellä pitävänsä tosi paljon työpaikastaan ja työkavereistaan. Myös asiakkaat ovat hänen mukaansa hyvin kohteliaita, toisin kuin Ukrainassa.
Tästä huolimatta hän sanoo lähtevänsä kotiin, Harkovan alueella sijaitsevaan Pultavaan, heti kun sotatilanne on rauhoittunut. Volkovan tytär palasi takaisin Ukrainaan lokakuussa.
– Suomeen saapuessani ajattelin, että menen opiskelemaan työvoimatoimiston kurssille suomea, mutta en päässyt sinne, koska minulla oli silloin jo työpaikka. Yksityisiin, maksullisiin suomen kursseihin taas minulla ei ole varaa, Volkova toteaa.
Vaikeinta elämässä Suomessa on hänen mukaansa juuri se, ettei osaa kieltä. Aina kun menee johonkin, vastassa on kielihaaste. Silloin kaverina pitää olla joku, joka osaa suomea tai edes englantia.