Luonnonvarakeskuksen raportin mukaan maaliskuussa vuonna 2024 susien yksilömääräksi arvioitiin Suomessa 277–321.
Kuulun Susivaroitukset-facebook-ryhmään, johon kuuluu yli 100 000 jäsentä. Kun seuraa ryhmän julkaisuja, käy ilmi, että susien liikkuminen ihmisasutuksen läheisyydessä on erittäin yleistä. Hangosta Lappiin ja Vaasasta Imatralle susien näkyminen ihmisten riistakameroissa on erittäin yleistä, jopa pelottavan yleistä.
Huolestuneena olen seurannat kotikaupunkini Liedon tilannetta. Täältä ei löydy kylää, jossa hukka ei olisi astellut riistakameran kuvaan tai muuten näyttäytynyt alueen asukkaille. Susia on tavattu Liedossa jopa kuuden eläimen laumana.
Lounais-Suomi on susien valta-aluetta Suomessa. Päivittäin tulee entistä enemmän tietoa eri puolelta Suomea näiden eläinten esiintymisistä myös ihmisasutuksen liepeillä.
En usko, että koko Suomessa elää vain noin 300 sutta, uskon että sellainen määrä elää jo pelkästään Lounais- ja Etelä-Suomessa.
Susien luontaista ruokaa ovat hirvet, peurat, kauriit, jänikset, supikoirat ja muut luonnonvaraiset eläimet ja nykyään myös pihapiirin eläimet, kuten koirat, kissat, lampaat sekä monet muut maatilojen eläimet. Mielestäni on vain ajan kysymys, koska tulee yhteentörmäys ihmisen ja suden kesken. Miten tämä pystytään estämään?
Varsinais-Suomen kaupunkien ja kuntien on tehtävä yhteistyötä viranomaisten ja alueen metsästysseurojen kanssa niin, että koululaisilla ja muille asukkaille turvataan turvallinen kulkeminen paikkakuntien eri alueilla. Jos kaupunkien ja kuntien alueilla on liikaa asutusten lähelle tunkeilevia susia, ne tulee poistaa muonavahvuudesta.
Vaikuttaisikohan maamme liian suureen susimäärään se, että vietäisiin vaikkapa muutama susi Kaisaniemen puistoon keskelle Helsinkiä.
Turvallista vuotta 2025 kaikille lukijoille!
Reijo Korhonen
huolestunut isoisä
Lieto