Meillä kaupallisen median edustajilla on tapana kritisoida Yleä vähän kaikesta, mutta kiitoksiinkin on paljon aihetta. Mieluusti kiitän Yleä liikenneturvallisuuden parantamisesta. Siis omani ja vastaantulevien turvallisuuden parantamisesta.
En jaksa innostua kaupallisten kanavien juontajista, jotka kertovat kellonajan kolmen minuutin välein ja muistuttavat, että onhan meillä mukavaa yhdessä. Mieluummin kuuntelen Yle Areenasta podcasteja. Yksi kuplaantumisen ilmiö sekin.
Podcasteja on vaikka minkälaisia, mutta olen rakentanut itselleni podcast-kuplan, mihin kuuluu lähinnä kulttuuria, politiikkaa ja historiaa. Monet podcastit ovat niin mielenkiintoisia, että 35 kilometrin mittainen työmatka taittuu ilman ylinopeuksia – mitä pidempään matka kestää sitä parempi. Kotona en osaa podcasteja enää kuunnella, en oikein mitään muutakaan.
Lempiohjelmani on Ruben Stillerin podcast. Stiller tietää, ettei itseään pidä ottaa liian vakavasti eikä ympäröivää maailmaa varsinkaan. Jos vielä vieraaksi sattuu Risto E.J. Penttilä, jota kuullaan ohjelmassa ilahduttavan usein, saa samalla tiedon, mitä maailmassa seuraavaksi tapahtuu. Penttilähän on yhtä hyvä ennustamaan kuin Nostradamus, mutta paljon selkeäsanaisempi.
Autossa aktiivisuuden vie ajaminen, mutta huomiota riittää vielä kuunteluunkin. Telaketjufeministien esittämä ajatus, etteivät miehet osaa tehdä kahta asiaa yhtäaikaa, on siis virheellinen ja ikävän toksinen eli myrkyllinen.
Olen keski-ikäinen, keskivartaloltani liian hyvin kehittynyt, makkaraa ja kokolihaa syövä ja kulutusmaitoa juova, mielelläni autoa ajava mies – omaan siis lähes kaikki ominaisuudet, joita ainakin yhden pienpuolueen äänestäjäkunnassa pidetään asioina, jotka vievät maailman tuhoon ennen kuin napajäätikkö ehtii edes sulaa.
Mutta niin vain pystyn tekemään kahta asiaa yhtä aikaa eli kuuntelemaan podcasteja ja ajamaan autoa. Joskus olen vieläpä syönyt samaan aikaan makkaravoileipää jos on jäänyt aamiainen kotona väliin, mutta se ei taida olla oikein sallittua. Tosin näyttöä asiasta on vaikea saada, se on äkkiä syöty.
Vaikka podcastit tekevät automatkoista mukavia ja opettavaisia, ne ovat jälleen yksi osoitus siitä, että suomalaisia yhdistäviä asioita on aina vain vähemmän. Jokainen kuuntelee omaan maailmankuvakuplaansa sopivia ohjelmia. Lohduttaudun ajattelemalla ettei kukaan hyödy siitä, jos rääkkään itseäni kuuntelemalla radio Novaa ja miettimällä voiko miljoona kärpästä viikossa keräävä kanava olla väärässä. Paljon mukavampi on ajaa omassa kuplassa. Olisi varmaan kiva ajaa omalla Kuplallakin, mutta sellaista en omista.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi