Olipa kerran pienen pieni poika, joka asui punaisessa mökissä lumikinosten keskellä. Pienestä pojasta kinokset näyttivät suurilta, vaikka aikuisten mielestä lunta ei ollutkaan paljon. Jokainen joulukuu oli täynnä taianomaista odotusta ja arkista joulun mystiikkaa. Joulun lähestyessä alkoi moni perinteinen kaava toteutua. Lumisesta metsästä löytyi aina juuri sopiva kuusi ja se kaadettiin sulamaan kuistille. Keittiön tuoksut saivat makuhermot tunnistamaan lähestyvän joulun ja pienet kädet olivat innostuneena mukana leipomassa piparkakkuja ja asettelemassa kynttilöitä perinteisille paikoilleen.
Aatonaattoillan nukkumaanmenon hetki oli yksi joulun hienoimmista. Kaikki oli melkein valmista, jotta joulu voi tulla tupaan, ja aikuisten hyörinä ja puuhaamisen ääni kantautuivat makuuhuoneeseen oven läpi. Poika kuunteli lempijuhlansa valmistelua ja nukahti leivinuunin kolahduksiin ja puheensorinaan.
Aamulla sängyn päätyyn oli ilmestynyt perinteinen joulujuliste, jossa tontut ilakoivat hiihtomäessä. Sama juliste, joka oli repeytynyt ja teipattu jo monesta kohtaa, palasi mystisesti joka joulu kertomaan, että oli aattoaamu. Poika tiesi sen olevan äitinsä tekosia, mutta se ei haitannut. Joulupuuron tuoksu kantautui puuhellalta, kynttilävalaistus loi hämyistä tunnelmaa ja iloinen hyvän joulun toivotus halausten kera lämmitti mielen joulunpunaiseksi.
Läsnäolon lämpö ja valo täytti pojan sydämen. Kaikki rakas oli siinä, perhe oli paikalla kiireettömästi. Se oli pienen pojan joulun paras hetki. Millään muulla ei ollut oikeasti väliä.
Tuo joulutarinan pieni poika kaipasi eniten jouluun liittyvää pysähtyneisyyden tunnelmaa. Sitä, että asiat tapahtuivat vuodesta toiseen tietyllä tutulla kaavalla. Joulurutiini ja -rauha toivat turvaa ja turvallisuuden tunne toi mielihyvää – ja sitä joulunpunaista rakkautta. Sitä toivon jokaisen jouluun; hitautta ja yhdessä olemista.
Aina sanotaan, että joulun sanoma on joululahjojen ulkopuolella, ja se pitää kyllä paikkansa, vaikka minusta onkin mukava lahjoa ihmisiä.
Isompana poikana joulun rutiinit sitten muuttuivat, kunnes päästään tähän nykyaikaan. Pieni poika sisälläni herää joka joulu ja haluaa toistaa joulun hitautta ja lempeyttä omien lasten kanssa. Joulutaulussa seikkailee – kuinkas ollakaan – tontut ja hevoset. Perinteet tuovat turvaa ja paras lahja on läsnäolo. Nyt vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään.
Kaivetaan sieltä paketeista lapsen joulumieli ja turvallinen, lempeä joulu.
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com