Maakunnan kaunein kuusi -kisassa ylivoimainen voittaja – Tässä on maakunnan kaunein kuusi

0
Maakunnan kaunein kuusi -kilpailun voittajakuusen latva yltää 16 metrin korkeuteen.

VARSINAIS-SUOMI. Maakunnan kaunein kuusi -kilpailun koko kärkikolmikko erottui muista ehdokkaista selkeällä äänierolla. Voittajakuusi sai hieman yli neljänneksen äänistä. Kakkonen ja kolmonen saivat kumpikin noin 20 prosenttia annetuista äänistä.

Maakunnan kauneimmaksi kuuseksi kruunataan tänä vuonna Uudenkaupungin kauppatorin kuusi. Kuusi keräsi yli 1 700 ääntä ja oli tällä kertaa täysin ylivoimainen.

Uudenkaupungin kuusi on yli 16 metriä pitkä, mutta kuusesta on 1,4 metriä upotettu torin pinnan alle. Kuusi on siis varsin tukevasti torin ”jalassa”.

Uudenkaupungin kuuseksi valikoitui tällä kertaa Viljami Isotahtomen ja Elli Ahtiaisen kotipihan kuusi Uudenkaupungin Santtiosta.

Kuusi on kaupunginpuutarhuri Saija Peltolan arvion mukaan hieman aiempia torikuusia leveämpi.

–Tarkkaa ikää en osaa sanoa, mutta ei kuusi tässä mitassa vielä ihan sataa vuotta ole, Peltola arvioi Uudenkaupungin Sanomille.

Äänestäjien mukaan kuusi on kauniisti valaistu ja se on kauniilla ja arvokkaalla paikalla.

–Sopusuhtainen, kauniisti valaistu ja kauniilla paikalla, kirjoitti Tea perusteluiksi.

–Kokonaan valaistu, eikä vain kesken jäänyt kuten osassa oli, tarkensi Rami.

–Kuusi on arvokkaan näköinen ja hyvällä paikalla, kirjoitti Teija, jonka äänestyspäätöksen ratkaisi kokonaisuus.

–Todella runsasoksainen, tiivisti Mika.

Äänestysvalintaan on saattanut vaikuttaa myös kotikunta:

–Kaunis ja komea, tasainen ja valoisa, kivoja yllätyksiä täynnä, antaa suojan, ihan niin kuin kotikaupunkinikin, perusteli Susanna.

TS-Yhtymän lehtien kuvaajat ja toimittajat pyrkivät kuvaamaan kisan kuuset mahdollisimman edustavalla tavalla. On selvää, että osaan äänestyspäätöksistä on vaikuttanut myös kuva.

–Monesta hyvästä yksi piti valita. Hieno valokuva, jossa tumma taivas ja tausta toimivat hyvin, kirjoitti Harri.

Toiseksi kilpailussa kiri Loimaan kuusi. Se sai reilut 1 300 ääntä.

Loimaan kuusen pituus on noin 19 metriä.

–Kaunis kuusi ja valaistus laitettu myös tosi kauniisti, vain tähti puuttuu, perusteli äänestäjä.

–Ei kaadettu ja jostain kuljetettu kuusi, vaan kesät talvet paikallaan oleva. Valaistus myös onnistuttu aseteltua näyttäväksi. Kolmas puoltava tekijä vielä kun on oma kotikaupunki kyseessä, kirjoitti Janne.

Kolmas oli Turun tuomiokirkon edustalle tuotu kuusi. Se sai noin 1 250 ääntä.

Kuusen pituus ei kisaa ratkaissut, sillä Tuomiokirkon edustan kuusi on noin 22 metrillä kisan korkein.

Tuomiokirkon kuusi kaadettiin tänä vuonna Mynämäestä.

Pöytyää ja koko Auranmaata kilpailussa edusti Kyrön työväentalon sympaattinen joulukuusi, jonka oli tyytyminen kymmenenteen sijaan.

Voit katsoa kaikki ehdokkaat vielä tästä jutusta.


FAKTA: Näin äänet jakautuivat

1) Uusikaupunki, 26 prosenttia äänistä.
2) Loimaa, 20 prosenttia äänistä.
3) Turku, 19 prosenttia äänistä.
4) Raisio, 9 prosenttia äänistä.
5) Laitila, 6 prosenttia äänistä.
6) Lieto, 5 prosenttia äänistä.
7) Paimio, 4 prosenttia äänistä.
8) Kaarina, 3 prosenttia äänistä.
9) Somero, 3 prosenttia äänistä.
10) Pöytyä, 3 prosenttia äänistä.
11) Salo, 1 prosenttia äänistä.
12) Naantali, 1 prosentti äänistä.


Fakta: Näin kisa käytiin

Maakunnan kaunein kuusi -kilpailuun osallistui 12 kuusta eri puolilta Varsinais-Suomea. Kuuset oli valittu TS-Yhtymän lehtien ydinpaikkakunnilta.

Kisan kuuset esiteltiin TS-Yhtymän lehtien verkkosivuilla ja printtilehdissä.

Suosikkiaan äänesti verkossa ja postitse yli 6 600 äänestäjää. Kiitos kaikille äänestäjille!

Yhteystietonsa jättäneiden äänestäjien kesken arvottiin viisi kappaletta K-ryhmän 50 euron arvoisia lahjakortteja.

Lahjakortin voittivat Erja Anttila, Olavi Koskinen, Riitta Nopola, Mia Virtanen ja Virpi Hurula. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Voittajakuusi ja sen huolehtijat on palkittu kunniakirjalla.

TS-Yhtymän kuusikisa on järjestetty kaksi kertaa aikaisemmin. Vuonna 2015 kisan voitti Raisio ja vuonna 2017 Pyhäranta.

Kuusikisan järjestivät Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän