Kuten Matti Nykänen sen aikanaan jo totesi: ”Elämä on laiffii”. Ja kuinka oikeassa hän olikaan. Sitähän tämä on, elämää, joka ikinen päivä. Se, miten sitten suhtaudut omaan elämääsi ja päiviisi, vaihtelee kuin säätilat marraskuussa. Marraskuu sopiikin tämä kolumnin viitekehykseksi kuin mäkisukset Nykäsen jalkaan.
Suomalainen vastine otsikon elämänkehotuksille taitaa olla ”tartu hetkeen”. Hetkeen tarttuminen tuntuu tosi hyvältä ohjeelta arjessa. Oli kieli latina, englanti tai suomi, on lausahduksen alkuperäinen sanoma hieman kääntynyt väärään suuntaan. Mahdollisuuksiin tarttuminen on kääntynyt siihen, että pyritään luomaan mahdollisimman äärimmäisiä kokemuksia, joihin sitten tartutaan, kuten bucket listit, joissa listataan ultimatum-kokemuksia laskuvarjohypystä kirahvin pussaamiseen ja rastitaan niitä sitten sitä mukaa, kun kokemuksia on ostettu. Sosiaalisessa mediassa tietenkin pitää hehkuttaa seize the day, kun ollaan pelastamassa valaita Grönlanissa tai hyppäämässä vesiputoukseen Belizessä – maailmanympärimatkalla tietenkin. Olisiko kuitenkin mahdollista tarttua hetkeen ihan siinä aamukahvin ääressä?
Kun marraskuu alkoi, laitoin kaverille viestin, että marraskuu on minun uusi suosikkikuukauteni. Muistan ajan, jolloin sanoin, että marraskuu on musta hauta. On pimeää, on märkää, on suttaista, mutta entä mitä hyviä juttuja sitten? Laitoin lintulaudat paikalleen ja kiinnitin viereen lyhdyn, johon laitoin valot. Nyt voin katsella aamukuudelta lintulaudalle, sillä siellä on valot. Jouluvaloja tai kausivaloja suunniteltiin tyttären kanssa jo lokakuussa ja nyt niitä aletaan toteuttaa. Joka vuosi laitetaan erilaiset. Jouluvalojaiset ovat perinne, jolloin ensimmäisen kerran juodaan glögit. Marraskuu on myös mahtava lautapelikuukausi tai runojen kirjoittelu- tai biisin tekokuukausi. Carpe marrasdiem!
Tartutaan niihin annettuihin hetkiin, pysähdytään tuijottamaan tähtitaivaalle tai jäädään hetkeksi kiinni veden solinaan. Sateen manailun sijaan voi vetää sadekamppeet päälle ja huomata, että sateessa onkin aika kiva mennä metsään ja haistella metsän tuoksuja. Eletään se hetki oikeasti ja pysähdytään siihen, missä ollaan. Uppoudutaan hyvään keskusteluun tai soitetaan ystävälle, josta ei ole vähän aikaan kuulunut mitään.
Pitäisikö myös leipoa vaikka sämpylöitä ja viedä uunituoreita maistiaisia naapurin vanhalle pariskunnalle ja jäädä höpöttelemään hetkeksi?
Hetkeen tarttuminen on olemista tässä. Juuri tässä ja ihan rauhassa. Sitä laiffii.
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com