Ystävyydestä

0

Joskus tuntuu siltä, että elämässä moni asia on vain ja ainoastaan kiinni siitä, sattuuko omalle kohdalle osumaan se kuuluisa onnekas asetelma tai toisin sanoen hyvä tuuri, joka vie asioita eteenpäin tai mullistaa elämän positiivisella tavalla. Vanhaa uskomustakin mukaillen; tähtien pitää olla kohdallaan, jotta onni pääsee potkaisemaan. Mikäli näin on, pitääkin laittaa itselle muistiin, että tähtien liikkeitä on syytä tarkkailla jatkossa enemmän. Jospa vaikka jokin onnekkuutta edesauttava kaava maailmankaikkeudesta löytyisi ja sen avulla kaikkien mahdollisuuksien seassa navigointi olisi helpompaa.

Toisaalta pitää kuitenkin lisätä sivuhuomiona samaan muistilistaan, että elämässä onnekkuutta on montaa erilaista sorttia. Jollekin se voi näkyä siinä, että esimerkiksi onnekkaiden sattumusten kautta on päätynyt tekemään työtä, josta todella nauttii. Toiselle onnekkuus on yhtä kuin lottovoitto eikä mitään muuta. Joku taas pitää itseään onnekkaana niin kauan kuin pysyy terveenä ja kunnossa. Ja toinen taas kuvaa onnekkuuden määritteeksi sen, mihin olosuhteisiin on sattunut syntymään.

Omalla kohdallani koen onnekkuuden toteutuneen ainakin siitä näkökulmasta katsottuna, että elämääni on aina kuulunut läheisiä ja läheisiksi tulleita ystäviä. Tällaisia ihmisiä on kuulunut sekä lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta myös aikuisiällä kehittyneistä ihmissuhteista on muodostunut pitkäaikaisia ystävyyksiä, jotka jatkuvat edelleen ja parhaassa tapauksessa jatkuvat vielä vanhuuteen asti – mikäli niin onnekas saan olla.

Ihmisen persoona ei nähdäkseni rakennu vain yhdestä ominaisuudesta, minkä ansiosta ystävyyssuhteissa moniulotteista ja mielenkiintoista onkin juuri se, että ystävyys voi olla erilaista eri ihmisten kanssa. Toisen kanssa ei naurusta tule loppua millään ja voi vaikka tanssia aamuun asti, kun taas toisen kanssa syvälliset keskustelut onnistuvat vaivatta. Toisen ystävän kanssa työnteko onnistuu, toisen ei. Jotkut ovat niitä, joiden kohdalla tapaamisten väliin voi kertyä aikaa tai välimatka voi tuoda haasteita, mutta pitkänkin tauon jälkeen voidaan helposti jatkaa siitä mihin viimeksi on jääty. Parhaimmissa ystävissä yhdistyy näistä monta ominaisuutta. Yhtälailla upeita ystäviä kuitenkin jokainen!

Ystävyys syntyy ja elää kohtaamisten kautta ja ystävällisyys toista kohtaan voi olla kaiken alku. Pitääkin laittaa tämä muistilistaan ihan jokaiselle päivälle!

Emmi Lovén
toimituksen avustaja
toimitus@avl.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän