Pöytyän tavoitteena laadukas liikkuminen lähellä – Pöytyällä on 79 erilaista liikuntapaikkaa

0
Elisenvaaran urheilukentän uusi siirtonurmi on yksi kuluvan vuoden liikuntapaikkainvestoinneista. Kenttä ei ole vielä juurtunut ja sinne meneminen on kielletty, mutta kun kenttä saa nyt rauhassa juurtua, se on ensi kesänä mainiossa kunnossa.

PÖYTYÄ. Vuoteen 2032 ulottuva Pöytyän liikuntapaikkasuunnitelma selvittää kunnan liikuntapaikkojen nykytilan ja listaa tulevat remonttitarpeet. Lopullisesti liikuntapaikoilla tehtävät kunnostukset päätetään vuosittain talousarvion yhteydessä. Suunnitelman tavoitteena on, että Pöytyällä olisi mahdollisuus liikkua lähellä ja laadukkaasti.

Tavat liikkua ovat suunnitelman mukaan muutoksessa. Lajien kirjo on kasvanut, arkiliikunta vähentynyt, ihmisten aktiivisuus polarisoitunut ja lasten liikunnalliset perustaidot heikentyneet. Samalla harrastuskustannukset ovat nousseet ja laatuvaatimukset liikuntapaikoille kasvaneet.

Pöytyällä harrastetaan liikuntaa varsin monipuolisesti. Eniten harrastajia on jalkapallossa, salibandyssä, futsalissa ja pesäpallossa. Myös hiihto, suunnistus, lentopallo, yleisurheilu ja fresbeegolf keräävät paljon harrastajia.

Rahaa liikkumiseen

Liikuntapaikkojen ylläpito vie paljon rahaa. Viime vuosien suurimpia hankkeita ovat olleet Yläneet palloiluhallin saneeraus (350 000 e), Kyrön urheilukentän remontti (230 000 e) ja Haukkavuoren kuntoreitin pohjan uusiminen (100 000 e)

Ensi vuonna isoja hankkeita ovat Riihikosken jääkiekkokaukalon pohjan saneeraus (100 000 e) ja Otsolan urheilukentän nurmen uusiminen (50 000 e). Yhteensä liikuntapaikkojen remontteihin käytetään ensi vuonna 230 000 euroa.

Kuusi hanketta

Liikuntapaikkasuunnitelmassa on listattu kuusi keskeistä parannushanketta, jotka pitäisi toteuttaa seuraavien seitsemän vuoden kuluessa.

Kisariihen, Riihikosken urheilukentän ja yhteiskoulun alueesta suunnitellaan urheilun keskusta. Tärkein hanke alueella on tekonurmikenttä. Suunnitelmalmat tehtäisiin ensi vuonna ja toteutettaisiin vuosina 2025-2028.

Elisenvaarassa urheilukentän ja koulun välisen kenttäalueen hyödyntämistä suunnitellaan ensi vuonna ja suunnitelmat toteutetaan vuosina 2026-2030.

Pesäpallon harjoitusolosuhteita parannetaan uusimalla hiekkatekonurmi ja parantamalla harjoitusolosuhteita Kumilassa tai Elisenvaarassa tai molemmissa.

Haukkavuoren kehittämistä suunnitellaan ensi vuonna ja se toteutetaan suunnitelmakaudella. Haukkavuoren päärakennus kaipaa remonttia ja kuntoradan valaistus uusimista.

Kalikan virkistysalueelle pitäisi vuoden 2026 aikana tehdä kehittämissuunnitelma ja toteuttaa suunnitelmakaudella.

Lisäksi suunnitelman mukaan lähiliikuntapaikkoja pitäisi kehittää ja kunnostaa erillisen suunnitelman pohjalta niin että vuosittain yksi tai kaksi kohdetta kunnostettaisiin.


Kommentti: Hyvät mahdollisuudet hyvään oloon

Liikuntapaikkasuunnitelman viimeisellä sivulla oleva kartta on hämmentävän ilahduttavaa luettavaa, vaikka luulisi tuntevan Pöytyän hyvinkin. Pöytyällä on peräti 79 paikkaa liikunnalle ja lajien kirjo on suuri. Lisäksi tulevat tietysti omaehtoisen liikkumisen mahdollisuudet kuten metsät ja pyörätiet. Mahdollisuudet hankkia itselleen hyvää oloa liikkumalla ovat siis Pöytyällä varsin hyvin kohdallaan.

Asko Virtanen