Pahoinvointi näkyy monin tavoin

0

Nuorten pahoinvointi oireilee monin tavoin. Yksi oire on Aurassa taas yleistynyt tapa istua ratakiskoilla junan lähestyessä. Tiettävästi kiskoille on myös aseteltu kiviä ja ohi kulkevia junia sekä myös rekka-autoja on kivitetty. Vaarassa ovat siis paitsi nuoret itse, myös ulkopuoliset.

Aurasta kuuluu myös monenlaista muuta sellaista, mikä kielii nuorten pahoinvoinnista. Pitkään jatkunut polarisaatio jatkuu ja vahvistuu edelleen. Nuoret jakaantuvat muiden ikäluokkien tavoin yhä enemmän niihin, joilla menee oikein hyvin ja niihin, joilla menee todella huonosti. Keinoja pahoinvoivien nuorten tueksi on, mutta nekin tuntuvat toimivan huonosti.

Ne, joilla menee huonosti, vaarantavat sekä itsensä että muiden hyvinvoinnin. Olisi koko yhteiskunnan etu, että nekin, jotka voivat huonoimmin, voisivat ainakin kohtuullisesti. Nykyinen poliittinen ilmapiiri, missä halutaan vastuuttaa entistä enemmän yksilöä itseään omasta ja lähipiirinsä hyvinvoinnista, ei vain sovi tai ole mahdollinen kaikille. Niitä, jotka eivät kykene auttamaan itseään, pitää auttaa yhdessä.

Yksi tapa mitata yhteiskunnan toimivuutta on katsoa, miten se kohtelee elinkaariensa päissä olevia ja siten eniten muista riippuvaisia ihmisiä. Nykyisin karsinta kohdistuu kovalla kädellä myös lapsiin ja vanhuksiin. Se kertoo karua kieltä nyky-Suomen tilasta.