Oripään palkittu Mahiz on pieni ja ketterä

0
Juha-Matti Isotalo ja Kalle Mykkänen ovat sitä mieltä, että pienuus on vahvuus. Kolmen hengen porukassa kaikki tuntevat toisensa hyvin.

ORIPÄÄ. Vuoden yritys Oripäässä on sähkö- ja automaatiotöitä tekevä Mahiz oy. Yrittäjä Juha-Matti Isotalon ja kaksi ulkopuolista työllistävän yrityksen asiakkaat ovat pääasiassa maatalouden ja teollisuuden parista.

Mahiz oy on perustettu vuonna 2019. Sitä ennen Isotalo teki hommia toiminimellä, työuraansa hän aloitteli Riihikosken sähkössä.

–Osakeyhtiön perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun projektikoko alkoi kasvaa, Isotalo kertoo.

Yrityksen mieleenjäävällä nimellä on mielenkiintoinen syntyhistoria.

–Minua sanotaan Juhikseksi. Olisin halunnut, että yritys olisi Mahis. Nimi oli kuitenkin varattu, joten syntyi Mahiz, Isotalo kertoo.

Nimen vahvuutena hän pitää sitä, ettei se viittaa mihinkään tiettyyn paikkaan, toimialaan tai henkilöön, vaan koko tiimiin. Nimi on siis joustava kuten yrityskin.

Morjens on tuttu sana

–Ollaan kaikki reippaita ja puheliaita kavereita. Työmaalla morjenstellaan aina kaikille. Kolmen hengen porukassa joustavuus toimii joka suuntaan. Hyvä työn jälki on myös asia, mistä meitä kiitellään, Isotalo sanoo.

Kaikilla kolmella on taustaa maataloudessa, mistä on hyötyä maatalousasiakkaiden kanssa asioinnissa. Teollisuusyritykset ovat tulleen mukaan asiakaskuntaan maatalouden kautta.

–Maatalousyritykset ovat nykyään niin suuria, ettei raja teollisuuteen alkaa sekin olla häilyvä, Isotalo sanoo.

Töistä noin 80 prosenttia on Varsinais-Suomessa, mutta tarvittaessa töihin lähdetään kauaskin.

Aina uutta

Pienessä yrityksessä työkuorman saaminen sopivaksi on joskus hankalaa ja vähemmällä byrokratiallakin pärjäisi.

–Työn tekemisestä on tehty sääntelyllä aika hankalaa. Esimerkiksi A-tikkaita käytettäessä pitäisi olla turvavaljaat, Isotalo havainnollistaa.

Valitsemaansa alaan Isotalo on tyytyväinen.

–Tässä oppii joka päivä uutta, pääsee tekemään kokonaisuuksia ja käyttämään monenlaisia laitteita ja järjestelmiä. Hyvää on sekin, että pienessä yrityksessä yrittäjäkin pääsee työmaalle tekemään, Isotalo kertoo.


FAKTA

Yrityksen nimi: Mahiz oy
Perustamisvuosi: 2019
Toimiala: Sähköasennukset ja maahantuonti
Henkilökunta: 3
Minkä palkinnon sai: Vuoden yritys Oripäässä
Palkinnon perustelut: Maatalouden vaatimukset ja käytännöt ovat tuttuja koko porukalle. Projektien koot ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja tulevaisuuteen suunnataan mielenkiinnolla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän