Naputus: ”Oripää on yhteisöllisyysperhe”

0

Kiitos kauniista kirjoituksesta Hannele (AVL 15.10.). Kuin katsoisi totuutta silmiin ja sydän tuntee. Oripää on yhteisöllisyysperhe ”me- henki, johon kaikki kuuluu”. Koti, jossa on seurakuntakoti.
Jotain niin oikeaa

Tämän päivän muoti on  entistäminen. Voitaisiinko aloittaa Turusta ja entistää Mätäjärvi, niin muuttuisi Hämeenkadun ympäristö paljon. EU kai maksaisi kulut. Tehdään isompaa. Turha maalla on joka ojan kaivamista entistää.
Harmaapartainen mies

Kuntien markkinoinnin tarve on Viikkolehdeltä hyvä huomio (Pääkirjoitus 15.10.2024). Aikaisemmissa kuntavaaleissa on keskitytty kunnan ja kuntalaisten omaan etuun. Nyt tiedostetaan se muutos, että pienten kuntien olemassaolo riippuu asukasluvun kehityksestä. Enää ei riitä, että ollaan tyytyväisiä. Sillä pelillä palvelut loppuvat vähän kerrallaan. Tarvitaan ehdokkaita, jotka osaavat markkinoinnin ja osoittavat haluavansa kuntaan uusia asukkaita. Kun on tahto, tulevat myös teot.
Äänestäjä

Taksikuski on usein vanhuksen ainut ystävä. Kyydit kelpaa, mutta unohdetaan ystävä, kun tästä ei ole hyötyä sillä hetkellä.
Pettynyt lähimmäinen

Sain lääkärinajan Riihikosken terveyskeskukseen kuukauden päähän. Viikkoa ennen vastaanottoaikaa hoitaja perui ajan. Pyysin uutta aikaa, mutta Riihikoskella ei ollut tälle vuodelle enää muita kuin päivystysaikoja. Pitäisi saada ostopalvelu yksityislääkärille myös muille kuin yli 65-vuotiaille.


Naputa: kiitä, kehu, purnaa! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl.fi tai osoitteessa www.avl.fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”).

HUOM: Kun lähetät naputuksen nettisivujen lomakkeella, kirjoitathan lomakkeeseen myös oman nimesi sekä sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi. Emme julkaise kirjoituksia, joiden lähettäjästä meillä ei ole tietoa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän