PÖYTYÄ/Yläne. Yläneläiset puuhasivat 1700-luvun loppupuolella uutta kirkkoa, kun vanhan seinät eivät olisi romahtamatta kestäneet edes kunnostusta. Yläneen kartanon paroni Bleckert Lybecker esitti, että uusi kirkko rakennetaan hänen mailleen. Hän kiristi: lupasi puutavaran, ja jos ei suostuttaisi, hän ei osallistuisi kuluihin.
Yläneläiset tyrmistyivät, eivätkä suostuneet. Kirkko haluttiin pitää kirkonmäellä, ja paronin vallanhaluunkin haluttiin välimatkaa. Legendaarisen turkulaisen kirkontekijäisän legendaarinen rakentajapoika, juuri Marttilan kirkon valmiiksi saanut Mikael Piimänen oli suunnitelmissa mukana ja teki laskelmat.
Kohta seurakuntalaiset jo vetivät kirkonmäelle puutavaraa ja ryhtyivät töihin. He pelasivat varman päälle ja väittivät korjaavansa vanhaa kirkkoa. Paroni kuoli ja leski valitti, että eipä kyllä vaikuta korjaustyöltä. Vasaraniskujen keskeltä Piimänen selitti, että ehei, korjaus on, mutta iso ja paljon pitää purkaa.
Seurakuntamestari Antti Palomäki kertoo, että Yläneen kirkon kapeudelle on käytännöllinen syy.
–Uusi kirkko rakennettiin niin, että vanha toimi rakennustelineenä uudisrakennuksen sisäpuolella.
Tyylikäs tavarattomuus
Yläneen kirkossa on hyvä hirsirakennuksen akustiiikka. Tila on kodikas ja samalla juhlava. Vaalea ja valoisa sisustusratkaisu pysyy asian ytimessä: kaikkea on vähän. Yksinkertaisuus sopi ajan muotiin eli 1700-luvun lopun tyyliin.
Mutta. ”Seurakunta myi tyhmyyttään Satakunnan museolle mitättömäksi todetulla hinnalla kirkon keskiaikaisen saarnastuolin ja muuta historiallista esineistöä ja antoi Kansallismuseolle erinäisen määrän puuveistoksia ja muuta ”kirkkorojua”. Nykyinen esineistö on enimmäkseen seurakuntalaisilta saatua, kuten Marttojen lahjoittama ryijy”, kirjoittaa retkeilijäblogaaja Kalevi Hotanen (2019). Kuten sanonta kuuluu: museoon kun viedään, niin paha on enää takaisin saada.
Kansallismuseossa on muun muassa isonvihanaikaisten venäläisten miehittäjien jäljiltä Yläneen vanhan kirkon kaapeista löytynyt kuparinen suitsutusastiakin. Yläneläiset eivät hyvää astiaa turmelleet, vaan nuukina ottivat käyttöön. Suitsutusastialla kannettiin jouluaamuna tuli kirkon kattokruunujen kynttilöihin. Nykyäänkin kirkko valaistaan jouluaamuna keskikäytävän kruunujen kynttilöin.
Ammattimaalari asialla
Katseen kiinnittävät kirkon moniväriset ikkunalasit. Palat on liitetty yhteen lyijynauhalla. Eloisa epätasaisuus paljastaa, että palat ovat puhallettua lasia. Lasi-ikkunat alkoivat hitaasti yleistyä 1700- ja 1800-luvuilla. Lasi oli puhallettua 1810-luvulle asti, jolloin lasinpuristuskoneet tulivat käyttöön. Värillinen puhallettu ikkunoiden lasi saattaa hyvinkin olla vuonna 1748 Someron Åvikissa aloittaneelta lasitehtaalta.
Alttaritaulun tummaksi mennyt maalaus on ruotsalaisen Johan Zacharias Blackstadiuksen ”Ristiltä ottaminen” 150 vuoden takaa, romantiikan ajan kaunismuotoinen asetelma. Maalarilla riitti töitä, hän maalasi Pöytyän alttaritauluakin samanaikaisesti Yläneen kanssa. Kirkkotauluihin kyllästyneenä Blackstadius ei teostaan signeerannut.
Blackstadiuksen kiinnostuksensa kohteena olivat italialainen maisemamaalaus ja historiallisesti autenttiset ympäristöt. Osana Suomen kansallisuuden rakentamisen projektia hän maalasi ensimmäisen Kalevala-aiheisen taulun, ”Väinämöinen kiinnittää kieliä kanteleeseen” (1851). Väinämöinen istuksii siinä järven rannalla, keskellä jylhää vaaramaisemaa ja alttaritaulussa on hiven välimerellistä maisemaa.
Kun Yläneellä kuollaan, mennään ”Mikon juureen”, Mikon eli Mikael Piimäsen kirkolle. Piimäsen suunnittelema pitkäkirkko valmistui vuonna 1782 ja siellä se edelleen on, korkealla mäellään. Ja tuli siihen mukaan jokunen vanhankin kirkon hirsi.
Lähteet:
Klemetti,Heikki: Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvuilla. WS1927.
Mattila-Lonka, Pia: Kartanoita ja korven kansaa: Yläneen historia nälkävuosilta 2000-luvulle. Yläneen kunta 2001.
Riska, Tove: Yläneen kirkko. Suomen kirkot 2. Suomen Muinaismuistoyhdistys 1961.
Ylönen, Aulikki: Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. 1969.
Paanukatto
Paanut ovat hieman kiilamaisia puukappaleita, haapaa tai mäntyä, joita käytetään katon tai seinien päällystämiseen. Paanut valmistetaan sahaamalla, veistämällä tai lohkomalla.
Paanujen alle asetellaan tuohikate. Valmis katto käsitellään säänkestäväksi puu- eli hautatervalla. Terva pehmenee auringossa täyttää paanujen halkeamat ja raot. Alkuvuosina katto tervataan vuosittain sekä keväällä että syksyllä, kunnes muodostuu kestävä suojapinta. Hyvin hoidettu paanukatto kestää yli 100 vuotta. Kivihiiliterva sen sijaan kovettuu ja nopeuttaa lahoamista.
Yläneen paanukatto valmistui 1782 ja se uusittiin 1820. Tarvittiin 18 000 paanua. Kirkkoherra määräsi, että jokaisen rippikoulua käyvän oli tuotava 20 paanua. Nykyinen paanukatto on vuodelta 1949.
Kansallisromantiikan pyörteissä 1800-luvun lopulla kirjaväen silmä sokaistui ja se alkoi pitää paanukattoa ainoana ja oikeana, aitona suomalaisena kattona, päreen unohtaen. Kirkoissa alettiin kuitenkin vaihtaa paanukattoja vähätöisempään peltikattoon, koska kirkon oikeus teettää palkatonta työtä lakkautettiin.
Lähde: Pihkala, Antti: Paanu ja päre. Tutkimus suomalaisista puukatteista. Lis.työ. Oulun yliopisto, teknillinen tiedekunta, arkkitehtuurin historian laboratorio. 1998.
Raakalaiskuningas Olavi
Yläneen kirkko on omistettu Norjan kuningas Olaville. Olavi oli oikea elävä ihminen. Hän eli 995–1030 kulkien ympäriinsä tuhoamassa ja vandalisoimassa.
Olavi oli anasti kruunun ja oli vihattu hallitsija, eikä ihme. Hän osallistui julmille ryöstöretkille Englantiin, Ruotsiin ja Itämeren alueella. Hän tutustui kristinuskoon Normandiassa 1010-luvulla, näki sinä vallan laajentamisen apuja ja otti kasteen.
Olavi juurrutteli kristinuskoa Norjaan, mutta ei onnistunut vakuuttamaan oikeastaan ketään. Kansa oli nahkeaa, kun Olavin raakalainen maine tunnettiin. Ja niin kävi, että Olavi siitä suivaantui ja poltatti kodin ja talon ja tuhosi omaisuuden, jos asukkaat kieltäytyivät kasteesta.
Kuningas Olavi kuoli sodan melskeissä, mikä oli hyvä kuolema, koska hän rakasti sotimista. Olavin lempinimi oli ”Paksu”, mutta kun hän kuoli, nimeksi kirjattiin hämmästyttävästi Olavi Pyhä. Jostain syystä Olavin väkivaltaiselta uralta on haluttu ummistaa silmät. Hänelle nimettyjä kirkkoja on Suomessakin 10.
Lähde: Heikkilä, Tuomas & Liisa Suvikumpu: Pyhimyksiä ja paanukattoja, Historiallisia kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. 2010
Lue kirkkosarjassa aiemmin ilmestyneet jutut:
Marttilan kirkon puukrusifiksi kuvaa rajun väkivallan jäljet
Oripään kirkossa näkyy Carlo Bassin kädenjälki