Laaja sähkökatko Kyrössä – Enimmillään 895 taloutta vailla virtaa

0
Perjantaina 4.10. noin kello 12.30 otettu kuvakaappaus Carunan häiriökartasta.
Perjantaina 4.10. noin kello 12.30 otettu kuvakaappaus Carunan häiriökartasta.

PÖYTYÄ / Kyrö. Perjantaina 4.10. Kyrössä oli enimmillään 895 taloutta vailla sähköä. Häiriö alkoi noin kello 11 aikoihin ja vielä kello 13 sähköt olivat poikki Sahantiellä seitsemältä asiakkaalta. Caruna arvioi, että vika saadaan korjattua kello 15 mennessä.

Kyrön Lehtipurontiellä asuva Reijo Kullanmäki kertoo kotinsa olleen perjantaina sähköttä parisen tuntia. Kullanmäki on hämmästellyt syksyn mittaan noin kerran viikossa toistuneita sähkönjakelun häiriöitä. Kuluneella viikolla hän on huomannut kaksi katkosta.

– Yleensä sähkö on katkennut, palannut sekunnin murto-osaksi ja katkennut taas. Se varmaankaan tee hyvää sähkölaitteille. Katkoksista on ollut haittaa myös kirjoitustöille, Kullanmäki sanoo.

Pöytyän tekninen johtaja Tarmo Rantanen ei ollut alkuiltapäivään mennessä saanut tietoa häiriön syystä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän