Kauppojen yö kutsuu kiertämään Auran liikkeitä perjantaina

0
-Kauppojen yötä on ollut kiva tehdä yhdessä muiden yrittäjien kanssa, Heidi Ahlgren Auran aarteista toteaa. Ämpärit, joita on noin 120 kappaletta, ovat osa jännittävää tapahtumaa. Tapahtuma pidetään Aurassa perjantai-iltana 25.10.

AURA. Auran kunta on toteuttanut jo useana vuonna lokakuussa Kauppojen yö -tapahtuman. Tarkoituksena on ollut tukea paikallisia yrittäjiä ja esitellä kuntalaisille, mitä kaikkia tuotteita kotikulmilta löytyy.

Tänä vuonna kunta vetäytyi touhusta ja tapahtumajärjestelyistä vastaavat Auran Yrittäjät.

–Meillä ei ollut yhdistyksessä budjetoitu mitään tätä tapahtumaa varten, eikä meidän pitänyt siitä vastata, mutta sitten kun jotkut yrittäjät tapahtumaa erityisesti toivoivat, päätimme järjestää sen, Auran Aarteiden yrittäjä ja Auran Yrittäjien hallituksen jäsen Heidi Ahlgren kertoo.

Työmäärä pääsi hieman yllättämään yrittäjänelikon, jonka voimin tapahtumajärjestelyjä on tehty. Ahlgren myöntääkin, ettei kaikki ihan yhdessä illassa syntynyt. Nyt hän osaa arvostaa myös aiempaa kunnan panosta tapahtumajärjestelyissä ja ennakkomarkkinoinnissa entistä enemmän.

Seuraavaksi yrittäjäyhdistyksellä on edessä Auran joulunavauksen järjestäminen, joka sekin vaatii yrittäjien työpanosta ja talkoohenkeä.

Kerää kahdeksan leimaa

Kaikki mukana olevat kaupat ovat avoinna perjantai-iltana 25.10. kello 17–21. Tänä vuonna mukana on yhteensä 20 eri liikettä 11 eri osoitteessa. Uusina liikkeinä mukana ovat luontaiskosmetiikkaa myyvä Donna Taponero ja AR-Garagen mopopaja, josta saa muun muassa grillimakkaaa ja lakua.

Myös muista tapahtumassa mukana olevista liikkeistä saa Ahlgrenin mukaan yllätyslahjoja ja aletuotteita.

Tärkeintä Heidi Ahlgrenin mukaan on se, että väki liikkuu ja käy tutustumassa paikallisten yritysten tarjontaan.

–Kynnys on matalampi, kun lähtee yhdessä jonkun kanssa kiertämään.

Kussakin Kauppojen yön -osallistujakohteessa on jaossa leimapasseja ja karttoja. Leimoja saa vierailemalla eri liikkeissä.

Kahdeksaa leimaa vastaan voi noutaa Auran Aarteista itselleen pienen palkinnon. Lisäksi kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan muutamia tuotekasseja.

–Sama leimapassi-idea meillä oli käytössä myös viime vuonna. Silloin palautettiin 450 leimapassia.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän