Hirvilauma nipisti kärkiottelussa pisteen inkkareilta

0
TarU Hockeyn pitkä voittoputki päättyi lauantaina Kaarinassa, kun Hirvilauma taipui jatkoajalla HC Indiansille. Kuva: Markku Pönni

JÄÄKIEKKO. Hirvilauma taipui lohkon kärkiottelussa inkkareille jatkoajalla.

–Kokonaisuudessaan hyvä ottelu meiltä sarjan ehdotonta kärkijoukkuetta vastaan. Harmittavasti toisessa erässä bensa hieman pääsi loppumaan, mutta onneksi kolmanteen erään päästiin takaisin peliin mukaan, valmentaja Lauri Isotalo kommentoi.

–Ottelusuunnitelma onnistui suunnitellusti ja päästiin horjuttamaan kamppailulla ja aktiivisella pelillä vastustajaa. Tiivis puolustaminen ja erinomainen maalivahtipelaaminen toivat pisteen kotiin viemiseksi.

Lauantaina Kaarinassa pelatussa ottelussa TarU sai peliin hyvän lähdön ja rynnisti ensimmäisessä erässä 0–2-johtoon. Toisen erän alussa hirvilauma vielä kasvatti johtoaan yhdellä maalilla, mutta erän loppupuolella kotijoukkue HC Indians kuroi johdon kiinni.

Kun kolmannessa erässä kumpikin joukkue onnistui kertaalleen, ratkaisua lähdettiin 4–4-tilanteessa hakemaan jatkoajalta. Viime kaudella II-divisioonassa pelannut ja Suomi-sarjastakin kokemusta omaava kolmikko Jerry Kantola, Verneri Paijula ja Jesse Holmberg ratkaisi ottelun kotijoukkueelle ja katkaisi TarU:n neljän ottelun voittoputken.

Viiden pelatun ottelun jälkeen TarU on tukevasti lohkon kakkosena HC Indiansin kannoilla. Seuraavaksi hirvilauma kohtaa lohkon jumbon Kiekkohai Akatemian.

TarU–Kiekkohai Akatemia lauantaina 26.10. kello 17.35 ATP-Areenalla Tarvasjoella.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän