Kosken kunnassa on haettu uusia perhepäivähoitajia syyskuusta asti, mutta halukkaita ei ole löytynyt. Perhepäivähoitajien määrä on ollut laskussa jo pitkään. Se on sääli, sillä mitä enemmän kunta pystyy tarjoamaan vaihtoehtoa lapsiperheille, sitä parempi.
Koskella on hyvin ymmärretty, että kuntaan tarvitaan lisää lapsia. Lapsiperheille tarjottavat edut ovatkin Koskella hyvät. Edut eivät ole kuitenkaan tuoneet Koskelle lisää lapsiperheitä.
Koskella on paljon vahvuuksia. Palvelut ovat kohdallaan ja kunta sijaitsee keskellä kaunista maaseutua kohtuullisen matkan päästä useammastakin kaupungista. Tuote on niin sanotusti kunnossa, mutta onko markkinointi? Jos Turun torille menisi kysymään, miten hyvin Koski Turussa tunnetaan, vastaus todennäköisesti olisi että eipä kovinkaan hyvin.
Markkinointi on kallista ja rahat tiukassa, mutta hyvillä ideoilla pääsee pitkälle. Tästä Auran jouluvalokulkue on hyvä esimerkki. Sen ansiosta Aura on saanut paljon maakunnallistakin näkyvyyttä ja maineen kuntana, missä tapahtuu iloisia asioita.
Ympäri Auranmaata kannattaisikin miettiä entistä enemmän sitä, miten kunnat voisivat profiloitua ja saada äänensä kuuluviin. Maaseudun väestökato on Auranmaalla vielä kohtuullisen hyvin hallussa, mutta tosiasia se on. Muuttajia tarvitaan kipeästi. Vetovoiman lisäksi myös pitovoimasta pitää huolehtia. Esimerkiksi Ukrainan pakolaisista osa tulee maaseudulta ja heille maaseudulle jääminen on varmasti houkutteleva vaihtoehto.