Anna kehun kiertää -juttusarja: Anna-Kaarina Pihajoelle liikunnallisuus on elämäntapa

0
"Ansku" Pihajoki kertoo olevansa futismutsi henkeen ja vereen ja sama innostus näkyy koko perheessä, sillä kaikki ovat mukana Yläneen Kirin jalkapallojaostossa joko itse pelaajana tai valmennus- tai taustajoukoissa. Kuva: Emmi Lovén

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneläinen personal trainer -yrittäjä ja varsinainen ikiliikkuja Anna-Kaarina Pihajoki liikuttaa ihmisiä työkseen ja nauttii liikunnan ilosta täysillä vielä vapaa-ajallaankin. Pihajoki on toiminut yksilövalmentajana sekä ryhmäliikuntatuntien vetäjänä Yläneellä jo kohta seitsemän vuoden ajan. Aktiivista asiakaskuntaa on tänä aikana ehtinyt kertyä laajasti eri ikäluokista.

Tehonaisen tarjoamaan liikunnalliseen lajikirjoon kuuluvat esimerkiksi kahvakuulajumpat, kuntosaliharjoittelu sekä erilaiset kehonhuolto- ja tehotreenit.

Perheensä kanssa Pihajoki liikkuu paljon luonnossa ja vannoutuneena ”futismutsina” hänet näkee usein myös paikallisen jalkapallokentän laidalla kannustamassa sekä osallistumassa talkootoimintaan. Liikunnallisuus on Pihajoen mukaan ollut osa hänen arkeaan jo varhaisesta iästä asti. Hän uskookin rakkauden liikkumiseen olevan sekä sisäsyntyistä että siihen sopivasti kannustavan kasvuympäristön tulosta. Lapsuuden ja nuoruuden ajan harrastuksiin kuului sekä hiihto että ratsastus ja television ääreen kokoonnuttiin aika ajoin koko perheen voimin seuraamaan kiinnostavia jalkapallo- ja yleisurheiluotteluita.

Omassa työssään Pihajoki kokee olevansa etuoikeutettu päästessään auttamaan kaikenikäisiä ihmisiä löytämään liikunnan pariin ja parhaassa tapauksessa ylläpitämään sitä säännöllisenä osana mahdollisimman monen elämää.

–Liikunta kuuluu mielestäni jokaiselle ja itse valmennankin ihan tavallisia ihmisiä. Erityisesti personal trainerin työn mielletään usein keskittyvän niin sanotusti pelkkään laihdutusvalmentamiseen, mutta se on virheellinen käsitys. Työnkuva on onneksi paljon monipuolisempi. Itse haluan liikunnanohjaajana ja valmentajana toimia aina asiakaslähtöisesti ja tavoitteeni on auttaa ja innostaa ihmisiä heidän omista lähtökohdistaan ja heidän toiveidensa mukaisesti. Pyrkimys on tukea ja kehittää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti, Pihajoki kuvailee.

Anna-Kaarina Pihajoen talouden uusin tulokas on seitsemän kuukauden ikäinen Pedro-kissa, joka omistajansa tavoin nauttii aktiivisesta elämäntyylistä ja perheen kanssa vietetystä ajasta. Kuva: Emmi Lovén

Omassa treenaamisessaan Pihajoki kertoo nauttivansa ajoittain siitä, että itseään pääsee haastamaan kunnolla, mutta pelkkää tiukkaa suorittamista hän ei kuitenkaan pidemmän päälle kannata liikunnan harrastamisen lähtökohdaksi. Pihajoen kokemuksen mukaan suorituskeskeisyys voi helposti viedä liikunnasta ilon ja innostuksen tai pysäyttää hyvin alkaneen kehityksen.

–Olen itse nuorempana ollut hyvinkin ex-tempore -henkinen ihminen, mutta perheen perustamisen myötä rakastan nykyään yhä enemmän rutiineja. Kannustankin jokaista lähtemään säännöllisesti liikkeelle ja tekemään siitä itselleen positiivisen tavan, mutta aina on syytä ottaa myös huomioon sen hetkinen olotila ja fiilis.

–Elämä ei ole koko ajan tasaista ja ihanaa, vaan välillä on niitä huonoja päiviä tai jopa kausia. Ensin pitää siis kuunnella itseään ja lähteä tarvittaessa liikkumaan ensin pienin askelin, ettei tekeminen mene pelkäksi suorittamiseksi tai palautuminen unohdu kokonaan, Pihajoki sanoo.

Pihajoki kuvaa omaa suhdettaan liikkumiseen ja liikunnan ohjaamiseen vahvasti elämänmakuiseksi ja pitääkin tärkeimpinä tavoitteinaan saada liikunta mukaan mahdollisimman monen elämään tuomaan jaksamista sekä hyvää oloa ja varsinkin mieltä.

–Elämään yleisesti olisi tärkeää löytää itselleen toimiva tasapaino ja liikunta sekä terveelliset elämäntavat ovat nähdäkseni oleellisia työkaluja sen saavuttamiseksi. Itselle tuo valtavasti iloa nähdä liikunnan tuomat onnistumisen kokemukset ja hyvänolontunteet muissa ihmisissä ja myös kokea niitä itse.
Emmi Lovén


KEHU KIERTOON

Nimi, ikä: Anna-Kaarina ”Ansku” Pihajoki, 39
Paikkakunta: Pöytyä/Yläne
Koulutus/ammatti: Ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja, Personal trainer, ryhmäliikuntaohjaaja
Perhe: Aviomies, 3 lasta, 2 kissaa
Harrastukset: Monipuolinen liikunta
Kehut: ”Ansku on iloinen ja positiivinen ihminen, joka hehkuu näitä piirteitä itsestään myös toisiin ihmisiin. On myös erittäin hienoa nähdä miten hän on saanut tuotua omilla toimillaan paljon iloa ja onnistumisen tunnetta monen ihmisen elämään liikunnan sekä oman reippautensa kautta.” (Joona Sankari)


 

Anna kehun kiertää -juttusarjassa laitetaan kehu kiertoon Auranmaan alueella. Seuraavaksi juttusarjassa esitellään Anna-Kaarina Pihajoen kehuma henkilö. Anna-Kaarina Pihajoen kehui Joona Sankari.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän