Työvoimapalvelut ovat tätä nykyä Suomessa enenevissä määrin kuntien harteilla, ja hyvä niin, sillä näin kunnat ja kaupungit voivat suoraan itse vaikuttaa työttömistä työnhakijoista valtiolta tulevien sakkomaksujen määrään, ja myös työntekijöiden työnteosta kertyvän kunnallisveron määrään.
Mutta käytännön keinot työllisyyden edistämiseksi ovat työvoimaviranomaisilla mielestäni vielä hyvin hataralla pohjalla ja mielestäni he kaipaavat uusia ideoita, toimivia sellaisia. Mielestäni työvoimaviranomaisten tulisi pyrkiä parantamaan työttömänä olevien työnhakija-asemaa suhteessa jo työelämässä toimiviin työnhakijoihin, ja tähän on keksittävät keinoja. Näin siksi, että työttömän on vaikeampi työllistyä, koska työnantajien asenteet heitä kohtaan eivät ole suotuisia.
Vastaavan kokemuksen ja osaamisen omaava työtön työnhakija on työntekijää valittaessa heikommassa asemassa kuin jo toisaalla työllistettynä oleva työnhakija. Näin se vaan valitettavasti menee. Tälle asialle pitäisi tässä maassa saada muutos aikaan.
Mielestäni on hyvä aloittaa työttömän työnhakijan aseman parantamisesta. Työllisyysviranomaiset voisivat esimerkiksi yhteistyössä työnantajien kanssa asettaa auki työpaikkoja, johon valittaisiin työntekijöitä vain työttömien työnhakijoiden joukosta. Työvoimaviranomaiset siis loisivat yhteistyössä työnantajien kanssa rakenteen ja prosessin työttömien työllistymiselle. Tätä ei nykyään tehdä, käsittääkseni lainkaan. Näin työttömät saisivat kilpailla omassa kategoriassaan – ei siksi, että he olisivat oikeasti huonompia tekijöitä, vaan siksi, että he työllistyisivät tässä kuviossa nykyistä helpommin. Tämä olisi yhteiskunnan ja kunnan edun mukaista. Kun tämä prosessi toteutettaisiin yhteistyössä palkkaavien työnantajien ja työllisyysviranomaisten kesken, niin väitän, että työnantajien nirsous yksittäistä työtöntä työnhakijaa kohti olisi matalampaa kuin tilanteessa, jossa työtön työnhakija kilpailee samasta paikasta jo työssä toisaalla kiinni olevan hakijan kanssa.
Ehdottamassani kuviossa työnantaja ikään kuin nielaisisi syötin jo heti ensi alkuun, ja näin työttömien työnhakijoiden asema työmarkkinoilla paranisi. Kyse on psykologiasta ja markkinoinnista. Kyse on siitä, miten työtä tarvitseva työtön työnhakija työnantajalle tarjoillaan. Nykyään heitä ei tarjoilla ollenkaan, vaan odotetaan vain passiivisesti, että eri osapuolten tarpeet kohtaavat. On jo nähty, ettei nykymalli toimi, kun pitkäaikaistyöttömien jono vain pitenee, ja samalla työnantajat valittavat työntekijäpulaa.
Kimmo Kurppa
Kauppatieteiden maisteri
ja psykologian väitöskirjatutkija