VARSINAIS-SUOMI, UUSIMAA
Eläkeliiton Pöytyän yhdistyksen bussi starttaa aurinkoisena loppukesän aamuna, mutta vain kaksi tietää minne. Tarkoin varjellut matkatiedot ovat matkavastaavilla Pirkko Torkilla ja Marja-Liisa Virtasella. Ja kuljettajalla. Muut ovat sokkoretkellä. Retken täysihoitoon kuuluvat ateriat, kahvit ja opastukset, mutta ei tietoa kohteesta.
Auto kiertelee kyytiintulopysäkit Aurasta Auvaisiin ja Riihikosken kautta Kyröön. Virtanen naurahtaa, että kestää tunnin, ennen kuin päästään pois Pöytyältä. Kun kaikki ovat kyydissä, bussi suuntaa moottoritielle.
–En yhtään tiedä missä me ollaan, kuuluu ihastunut ääni auton takaosista.
–Tää on Tarvasjoki.
–Ai jaa, en tunnistanut.
Aurinko paistaa oikealta, suunta on siis itään. Virtanen sanoo mikrofoniin, että ruvetaan kattomaan saatasko täältä jostain aamukahvia.
–Hyvä, huutaa kuoro.
Parasta on yllätykset
Iloinen rupattelu täyttää auton. Tunti hujahtaa nopeasti, kohta kaarretaan legendaarisen Kasvihuoneilmiön pihaan. Kahvit jonotetaan ja nautitaan tyytyväisinä. Pasteija on herkullinen ja sitä kehutaan ja lähdetään kiertelemään kahvilan yhteydessä olevassa värikkäässä tavarataivaassa. Pieniä ostoksia tehdään.
Marja Lahti sanoo odottavansa ”jotain kivaa”. Päivän mittaan käy selväksi, että juuri sitä näillä retkillä on. On leppoisaa seuraa, vaihtelevia kohteita ja järjestelyt toimivat hyvin. Tunnelmaa nostaa jo se, että päivä on täynnä yllätyksiä.
Anne Tolvanen ja Airi Ojanperä ovat olleet näillä sokkoretkillä monesti.
–Varmaan neljä kertaa, Ojanperä sanoo. – Aina on ollut hauska reissu.
Ohjelman runsaus
Hoppua ei ole. Kahvit juodaan kaikessa rauhassa ja on aikaa rupatella ja tutustua. Anne Tolvanen sanoo, että se onkin tärkeää.
–Kun on paljon kotona, saa piristystä siitäkin, että tutustuu uusiin jäseniin.
Matka jatkuu. Virtasen puhelin soi vähän väliä. Hän ottaa varauksia retkelle Katri-Helenan laulajanuran päätöskiertueen Turun-konserttiin joulukuussa. Liput loppuvat, on tilattava 50 lisää.
–Meillä on aktiiviset jäsenet. He lähtevät aina mukaan, senkin takia on kiva järjestää ohjelmaa.
Eläkeliiton Pöytyän yhdistyksessä on 628 jäsentä. Sokkoretkellä on nyt mukana 46, paria viikkoa aikaisemmalla, samansisältöisellä oli 65. Virtanen kertoo, että yhdistys on tehnyt sokkoretkiä ainakin 10 vuotta. Jäseniä on muualtakin kuin Auranmaalta. On kesäasukkaitakin, joiden talvikoti on Turussa.
–Meillä on konsertteja, teatteriretkiä, kylpylämatkoja, risteilyjä. Ja sitten on liikuntaa, karaokea ja muuta, Virtanen listaa.
Elias lapsuudesta
Saavutaan Paikkarin torppaan Sammatissa eli kuuluisaan Elias Lönnrotin syntymäkotiin. Opas Jani Johansson jakaa meidät kahteen ryhmään, koska tilat ovat pienet. Hän kertoo, että rutiköyhän räätälin talo oli alkuun vain huone. Pikku talossa asui seitsenhenkinen perhe ja yksi tai kaksi räätälin oppipoikaa.
–Ei ole tavaraa kaikki paikat täynnä niinko on nykyään, pohditaan.
Tuvassa on puulusikoita seinällä, Elias-vauvan kehto ja myöhemmin tuotu Lönnrotin parranajopeili.
Muistellaan, että kansakoulussa kauan sitten oli raittiuskilpakirjoitusten aiheena Elias Lönnrot. Taustatietovihko opeteltiin tarkasti ja valtakunnallisena kirjoituspäivänä tokaluokkalaiset vastasivat kysymyksiin. Joka koulun parhaat palkittiin kirjoin ja kunniakirjoin.
Joku nappaa pudonneen omenan ja pohtii onko se varkaus. Päätellään ettei ole, koska omena oli maassa ja on hyvä omenavuosi. Maisemaa ihaillaan. Järvenselkä on uskomattoman kaunis, vaikka se tuskin lievitti perheen puutetta ja nälkää.
Jatketaan matkaa. Marja-Liisa laskee, ja yksi puuttuu. Se on Pirkko. Hän on jäänyt rupattelemaan torpan oppaan kanssa.
–En malttanut lähteä, kun pääsin nuoren miehen kanssa juttusille, Pirkko nauraa, kun lopulta tulee autolle.
Viinitilan antimia
Risteyksessä väki hiljenee: Helsinki vai Lohja? Käännytään Lohjalle.
–No niin mää ajattelinki, ettei me Helsinkiin mennä.
Seuraavaan kohteeseen on 45 minuutin ajo. Maisema näyttää ulkomailta. Suomi on niin suuri maa, että jo sadan kilometrin päässä kotoa maisemat ovat erilaiset.
–Miten voikin olla näin erinäköstä näin lähellä, joku toteaa.
Saarnien, tammien ja koivujen reunustaman kiemurtavan tien varrella tulee esille omenatarhoja, joissa omenapuut ovat pitkissä riveissä kuin oliivilehdoissa Välimerellä.
–Omenaviinitila, herraihme!
Päädytään Alatalon omenaviinitilalle, jossa odottaa lounas. Vilkas ja hymyilevä isäntä Marko Maula esittelee paikan. Tila on 100 hehtaarin kokoinen ja omenalajikkeita kasvaa ”ainakin 40 lajia”. Ei, ei se ole paljon, lajikkeita on olemassa 200. Syödään, on tavallista arkiruokaa, ja sitten jaloitellaan. Ohitse ajaa pieni traktori, kyydissään tilan omenanpoimijat, jo vuosia töissä käyneet neljä ukrainalaista.
Lohja ja Loimaa
Päivä on puolessa, matka jatkuu. Ohitamme Vironperän tienviitan. Se veisi edesmenneen valtioneuvoksen Johannes Virolaisen maatilalle, sekin on nykyisin matkailukohde Lohjalla, mutta bussi ei hidasta.
Kevyt uneliaisuus vaimentaa bussin, on totuttujen päiväunien aika. Äkkiä ollaan Lohjan kaupungissa. Lohjaa ja Loimaata vertaillaan, näyttävät aika samanlaisilta. Kukkaistutukset saavat tunnustusta, katutöitä päivitellään. Iso bussi tekee slalomliikkeitä puomien ja kaivantojen välissä. Kuskia kehutaan: taitava ratissa, vaikka on niin nuori. Kuljettaja Petri Niinimäki on ollut ratin takana niin monella Pöytyän eläkeläisten retkellä, että varmasti vetäisi ja opastaisi, jos Pirkolle ja Marja-Liisalle joskus tulisi este.
Ohitetaan Lohjan teatteri. Lohjan kirkko. Virkistysuimala Neidonkeidas. Vihdoin pysähdytään paikallismuseon eteen. ”Tulkaas kahveelle”, kutsuu kyltti pihassa, ja mennäänkin, mutta ensin katsotaan näyttely oluen valmistamisen historiasta.
Maan alle onkaloihin
Pääkohteena on Tytyrin kaivos Lohjalla. Kaivos on Suomen ensimmäinen ja edelleen täydessä toiminnassa. Kalkkia riittää vielä 100 vuodeksi. Louhintaluvan antoi kuninkaamme Kustaa III. Luumme pysyvät vahvoina, koska saamme Tytyristä kalkin kalsiumtabletteihimme.
Laskeudumme 80 metrin syvyyteen, jonne ajetaan hisseillä kuusi metriä sekunnissa. Ei tunnu korvissa, hissit ovat Koneen parhaimmistoa. Syvien kaivantojen ansiosta Kone testaa maailman korkeimpiin pilvenpiirtäjiin soveltuvia hissejä juuri Tytyrissä.
Opas Teija Rantala on loistava kertoja ja asia on kiinnostava, kaikki kuuntelevat korvat tarkkana. Kaivosmiesten entiset työolot vetävät vakaviksi. On vaikeaa hahmottaa, että ympärillä on 1,9 miljardia vuotta vanhaa kiveä.
–Ei tulis itse tännekään lähdettyä, joku sanoo.
Sokkoretket jäävät talven ajaksi tauolle. Ensi kesänä jatketaan taas. On aikaa ideoida.
–Uutta tarttis keksii, alkaa kohteet loppua kesken, Marja-Liisa Virtanen sanoo.
Lukuisille sokkoretkille osallistunut Tarja Rauta-Kiiski sanoo, että nämä matkat ovat upeita.
–Ei tiedä mitään etukäteen, mutta en haluakaan tietää. Marja-Liisa ja Pirkko vaan huolehtivat kaikesta.
Viikon kuluttua kun tapaan Pirkko Torkin, hän jo sanoo, että uusia retkisuunnitelmia on taas vireillä.
