PÖYTYÄ / Karinainen. Rakennukset ovat Pirkko Paavola-Häggblomille sydämenasia. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Paavola-Häggblom vietti aikaa Karinaisissa kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Vanha-Värrin tilalla, minkä hän arvelee osaltaan innostaneen opiskelemaan arkkitehdiksi. Tuohon aikaan tilalla asuivat hänen isosetänsä Kosti Värri ja puolisonsa Helmi.
Pihapiirissä oli ja on edelleenkin kaksi asuinrakennusta. Vanha tupa on 1700-luvulta ja uudempi päärakennus on vuodelta 1932. Välillä Pirkko Paavolan isä Allan Paavola huolehti Vanhasta Värristä ja kunnosti paikkoja. Nykyään talonmiehen tehtävät ovat pitkälti Pirkko Paavola-Häggblomin kontolla.
– Tällaisissa paikoissa kohtaa yhtä aikaa taivaan ja helvetin, hän kiteyttää.
Kesäisin Paavola-Häggblom kokee Vanha-Värrin miljöössä onnellisuuden tunnetta, jota on vaikea sanoin kuvailla. Tunneskaalan toinen ääripää on tullut tutuksi rakennusten ylläpidossa. Se on hamaan tulevaisuuteen rullaava oravanpyörä ja joka vie ajan ja rahat.
– Vanhojen talojen kohdalla edetään yleensä siten, että ensin pannaan katto kuntoon, maalataan julkisivu, kunnostetaan sokkeli, uusitaan lämmitysjärjestelmä ja sen jälkeen onkin taas katon vuoro, Paavola-Häggblom luettelee.
Paikallisuus kunniaan
Uransa alkupuolella Pirkko Paavola-Häggblom työskenteli arkkitehtinä ja suunnitteli 20 vuoden ajan niin julkisia rakennuksia kuin asuntojakin.
Sittemmin hänestä tuli Senaatti-kiinteistöjen johtava asiantuntija ja sieltä urapolku vei poliisihallintoon, poliisitaloista vastanneen tekniikan yksikön johtajaksi. Vuonna 2022 Paavola-Häggblom jäi eläkkeelle Tullin materiaalihallinon johtajan virasta. Tullissa hän vastasi kiinteistöistä ja niihin liittyvistä hankinnoista.
Nyt kun Paavola-Häggblomilla on entistä enemmän aikaa olla Pöytyällä, hän kertoo miettivänsä esimerkiksi maaseudun tyhjenevien sote-kiinteistöjen ja entisten kunnantalojen kohtaloa. Häntä hirvittää hyvinvointialueiden keskittämisvimma. Se on ymmärrettävää kalliissa erikoissairaanhoidossa, mutta kodinomaisen palveluasumisen kohdalla Paavola-Häggblom kunnioittaisi paikallisuutta ja inhimillisiä arvoja.
– Jos palveluasumisen suuryksikkö on vaikka 60 kilometrin päässä, omaiset eivät pääse sinne ilman omaa autoa eikä kaikilla ole varaa käyttää taksia. Omaisia tarvitaan palvelutaloihin olemaan ja juttelemaan asukkaiden kanssa. Hoivakodin asukkaillekin on tärkeää saada asua tutulla turvallisella paikkakunnalla. Nämä kaikki ovat inhimillisiä arvoja, joille ei ole hintalappua, Paavola-Häggblom sanoo.
Hänen pelkonsa on, että yleinen malttamattomuus ja ylettömäksi paisunut sääntely saavat päättäjät suosimaan tarpeetonta uudisrakentamista. Sen sijaan palveluasumista suunniteltaessa tulisi miettiä, millainen rakennus on kyllin hyvä, jotta siellä voidaan huolehtia ikäihmisistä.
Esimerkiksi tiukentuneet säädökset mitoituksista, huonekohtaisista pesutiloista, tukikaiteista ja invaluiskista tarkoittavat hyvää, mutta niiden rakentaminen on tavattoman kallista ja hyvinvointialueiden talous on jo nyt pahasti kuralla.
– Käykö niin, että rahat uppoavat uudisrakentamiseen eikä hyvinvointialueilla ole varaa palkata henkilökuntaa, Paavola-Häggblom pohtii.
Käyttötarkoituksia on vaikea keksiä
Realismina Pirkko Paavola-Häggblom pitää sitä, että kiinteistöjen tarve maaseudulla vähenee.
– Siksi tilatarpeen ilmetessä pitäisi aina ensin tutkia, onko tarjolla olemassa olevia vaihtoehtoja. Homeisia tiloja ei kannata korjata, mutta kunnossa olevia taloja on runsaasti.
Entisiä kunnantaloja on vaikea muuntaa asunnoiksi. Koulutuskeskuksiksi tai luokkatiloiksi niitä voisi Paavola-Häggblomin mielestä valjastaa.
– Vanhojen tilojen käyttötarkoitukset ja -tarpeet eivät putoa tyhjästä, mutta niitä pitää tosissaan miettiä. Mikäli kunta pystyy välttämään uudisrakentamisen, puhutaan yleensä miljoonien eurojen säästöstä, hän toteaa.
Lisäksi Paavola-Häggblom kehottaa muistamaan, että uudisrakentamisen hankkeet kuluttavat enemmän luonnonvaroja kuin korjausrakentaminen ja niissä piilee isoja riskejä liittyen esimerkiksi alihankkijaverkoston toimintaan, laatuun ja aikatauluihin.
Jotta rakentamiseen liittyvät riskit pysyisivät kurissa, valvontaa tulisi Paavola-Häggblomin mielestä keskittää entisestään ja sille tulisi taata riittävät resurssit. Etenkin kuntapuolella hän panostaisi teknistä ja taloudellista osaamista omaaviin rakennusmestareihin.