PÖYTYÄ/Yläne. Esa Tervon viinitarhassa Yläneellä on vilkas vaihtoliikenne. Vuosittain lähes neljäsosa kaikista testitarhan noin 100:sta rypälelajikkeesta pistetään poistoon, jos ne eivät ensimmäisinä vuosina lähde kasvamaan tai muuten osoita menestymisen merkkejä.
Köynnöksiä on kasvuvuosiensa eri vaiheissa tuhatkunta. Tervon tavoitteena on löytää 2–3 rypälelajiketta, joissa on kaupallisen menestymisen potentiaalia Suomen kasvuoloissa.
–Todennäköisesti ne ovat omia risteytyksiä, Tervo sanoo.
Tervo jalostaa ja risteyttää. Yksi tarhalle testikasvatukseen tulleista uusimmista lajikkeista on hyvä. Erittäin aikaisena se ehtii hyödyntää pitkän valoisan kasvukauden ja se kestää pakkasta. Silti se on vasta emokasvi, josta jalostettaneen optimaalinen tuotantolajike. Nykyisellään se on liian rehevä ja turhan tuottelias.
–Se tuottaa pieniä rypäleitä, joissa on ohut kuori, mitä ampiaiset rakastavat, ja se taas ei ole hyvä.
Herkuttelijat aidan takana
Viini on kasvupaikkojen sopeutuja, mutta myös viljelijän tulee sopeutua, vaikka tila ei ole koetilaa suurempi yksikkö. Riista-aita ympäröi jokaista Tervon tarhan lohkoa. Syöjiä olisi. Supikoira rakastaa viinirypäleitä, samoin rusakko, peura ja hirvi. Karhujakin on nähty ja alueen pienen villisikakannan varalle tarhaa ympäröiviä teräsverkkoaitoja vahvistetaan seuraavaksi teräväreunaisella niin sanotulla Nato-aidalla. Villisika on hurja kaivaja, jota ei pidettele mikään.
–Kaiken ne syövät, mikä ei ole raudalla suojattua.
Silmäänpistämätön tuholainen on juuristosta nesteitä imevä viinikirva. Sen jäljiltä juurissa on pieniä haavoja, joiden kautta leviää tauteja ja kasvi kuolee. Ainakaan vielä viinikirvaa ei ole Suomessa.
Kasvitauteja kestäviä lajikkeita kehitetään ja testataan, myös Yläneellä. Kun käytetään lajikkeita, jotka eivät tarvitse ruiskutuksia eli myrkkyjä, vaikutus on suoraan lompakossa. Kestäviin lajikkeisiin laitetaan jopa 80 prosenttia tavallista vähemmän torjunta-aineita.
–Säästetään aikaa, rahaa, työtä ja dieseliä, ja maan laatu paranee. Trendi alalla on nyt se, että myrkkyjä vähennetään ja kehitetään kestäviä lajikkeita, Tervo sanoo.
Pohjoisen ilmasto riittää
Tervon koetarha on tarkkaan harkitulla paikalla. Maaperä on 10–30 metrin syvyydeltä hiekkamoreenia, tontti viettää lievästi etelään. Ja jos maailman huipputiloilta kokeiluun tulleet köynnösten taimet yhtään maiseman päälle ymmärtävät, on niillä täällä hyvät oltavat. Maisema on avara ja kaunis. Kesällä vilja aaltoilee etelän puolella, syksyisin kurjet tanssivat sängellä, pohjoista kehystävät korkeat männyt, Esa Tervon lempipuut, ja horisonttia Kurjenrahkan kansallispuiston havumetsä.
Yksin Tervo ei toimi. Hän tekee tutkimus- ja kehitysyhteistyötä suomalaisten maatalousoppilaitosten, Lepaan ja Tuorlan, kanssa. Kansainvälinen yhteistyö on yhtä tiivistä. Taimia tulee testattavaksi Pohjois- ja Keski-Euroopasta, yhdysvaltalaiset geenipankin kautta. Tutkimusyhteistyötä eli soveltavaa paikallista tutkimusta Tervon tilalla on monen tahon kanssa.
–Esimerkiksi PIWI International, Julius Kuhn Institute, Minnesota Grape Growers Association, VCR Vivai Cooperativi Rauscedo.
Jalostajien yhteisen foorumin kautta yhteistyötä on Minnesotan yliopiston ja newyorkilaisen Cornellin yliopiston kanssa.
Viiniköynnöslajeja kasvaa kautta maailman, ympäri maapallon ulottuvalla ”viinivyöhykkeellä” Kanadan kylmiltä alueilta ja Amurin 40 asteen pakkasseudulta Välimeren ja Kalifornian kuumuuteen ja kuivuuteen. Näitä lajeja risteyttämällä saadaan kylmän- ja taudinkestäviä lajeja.
Viljelijöitä on Pohjois-Pohjamaata myöten. Viiniköynnöksen kestävyyteen vaikuttavat syvälle ulottuvat, jopa kymmenmetriset juuret. Uusi kasvu vie aikaa, mutta täydellisesti viini ei helposti tuhoudu.
Kalifornian viininviljely perustuu keinokasteluun, mikä on tuhoamassa osavaltion pohjavesivarannon. Yläneen kasvuolot ovat ilmaston suhteen ilmeisen hyvät.
–Täällä ei ole tarvinnut kastella kertaakaan tänä vuonna.
Viininviljelykoulutus käynnissä
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite saada Suomeen viininviljelymaan status. Tervon mukaan se ei ole kovinkaan kaukana, Ruotsilla se jo on, samoin Liettualla ja Virolla.
Kun mansikat tulivat 1800-luvun puolivälissä Turun torille Yläneeltä, ei meillä uskottu mansikan kannattavaan viljelyyn. Nyt tiedetään oikeiden lajikkeitten myötä, että mansikan kuten viininkin aromikkuus on omaa luokkaansa lyhyen, mutta valoisan kasvukauden ansioista.
Tervo on tuottanut opiskelumateriaaleja Lepaalle ja Tuorlaan, joissa on käynnistynyt viininviljelykoulutuksen erikoistumiskoulutus osana puutarhurin tutkintoa.
–Tutkinto on ensimmäinen Suomessa. Ensimmäiset opiskelijat ovat valmistumassa.
Tuloksena ei ole vain viiniä. Myös viljelyn sivutuotteissa on Tervon mukaan potentiaalia maatalouden elinkeinojen tulevaisuudelle.
–Sellainen on esimerkiksi rypäleensiemenrouhe, joka tunnetaan huomattavasta antioksidanttipitoisuudesta. Tuotteiden valtteja ovat puhdas ilma, maaperä ja aromeja vahvistava kasvukausi.